Vanhentuvaa vanhuutta

Vanhentuneita vaatteita, joiden päiväys on mennyt jo ajat sitten. Puen ylleni vanhan ylisuuren illapaidan, josta lähtee nukkaa. Jalkaan vedän äidin vanhat housut. Kuoreksi kaiken päälle, pistän revenneen ja likaisen takin. Takki ei suojaa. Päiväys meni jo ajat sitten. 

Vaniljakahvissa on vaniljan makua. On kahvin makua. Luen kirjaa. Ja pelaan samaan aikaan koneella, pystyn siihen, olen nainen. Hurahdan samaan peliin kerta toisensa jälkeen, kirja vain muuttuu. Olen tainnut syödä jotain allergisoivaa, iho kutisee tuskastuttavasti. En jaksaisi raapia, mutta kun kutittaa. 

Tänään me mennään ravintolaan syömään suvun kanssa. Tai ei sinne kokosuku tuu. Äidin puolen suvun kanssa. Äiskän vanhemmat ja äiskän veljien perheet. Mummolla ja ukilla on juhlapäivä. Kultahääpäivä. Ja ehkä mun uveestä tulee nyt ihana ja ikimuistone. Vika uv alle 18 vuotiaana, eli pitää olla kiltisti. Lähen ehkä junamatkan päähän, se on jänskää ku en oikeestaan lähe stadin ulkopuolelle paitsi ku meen mummolaan tai partsa retkelle. Mutta niin, rakkautta riitttää taas! 

Takkuisella rakkaudella Iita

Kaavat vanhat on turvallisia, mutta nyt etsin vaaraa

Joskus mua ihmetyttää se, miten ilkeitä ihmiset osaa olla toisilleen. En sano ettenkö itte ois ollu ilkee, esimerkiks sillon ku ala-asteella löin kaveria repulla enkun tunnin alussa koska en saanu mun tahtoa läpi. Mutta se et ei vaan pystytä käsittämään sitä miltä toisesta tuntuu kun sä oot itsekkäästi välinpitämätön, tai ku sanot jotain turhaan korotetulla äänellä, tai ku kiistät tehnees jotain minkä oot tehnyt ja toinen joutuu paniikkiin. 

Jo lapsissa huomaa sen kuinka karua yhteiselo joskus saattaa olla. Pienimpienkin keskuudessa sattuu sitä että jonkun synttärijuhliin ei saavukkaan yhtään ketään koska toisella lapsella on juhlat. Kiusaamista ja ilkeilyä on monenlaista, mut pahinta on ku toinen jätetään tahallaan ulkopuoliseks, toiseen ei kiinnitetä muuta kuin negatiivista huomiota. Ei halauksia, ei leikkimään kutsuja, ei ulos pyyntöjä, ei soittoja, ei katseita, ei yhtään mitään. Sillon joutuu itte miettimään mikä meni vikaa , oonko mä se vika. Mutta nyt viime yön aikana, mä en oo ollut yksin. 

Mulla ei aikoihin ollut näin rentouttavaa, kummallisia ajatuksia herättävää iltaa, yötä, aamua ja päivää. 2 tuotantokautta skinssei, karkkia, glögiä, paljon teetä, pannu kahvia, kauniita naisia, hyvää musaa ja reilusti häröilyä. Ja ihan pikkusen sinkkuelämiä! Mun elämässä on niiin paljon asioita joista pidän. Niin paljon ihmisiä joista välitän. Ja onhan nyt jonkun verran sitä rakkautta. Mä saan olla ylpee mun ystävistä ja ne toivottavasti musta. Ne onnistuu joka päivä saamaan mut hymyilemään ja tuun onnettomaks jos en nää niitä hetkeen, päivään, 12 tuntiin, 6 tuntiin, 3 tuntiin, 1,5 tuntiin, 45 minuuttiin, 22,5 minuuttiin, 11, 25 minuuttiin, 5, 75 minuuttin... Ystävät on arvokkaita. 

Teitä rakastaen, Iita

Vaaput puolelta toiselle, juoksen ympäriinsä jotta et kaatuisi

Sanotaan nyt ne oikeat sanat, ei sanota valheita. Puhutaan kuin kaksi toisiinsa uskovaa ihmistä puhuu. Ei sanota valheita, jotta toinen uskoo kaiken olevan ihan ok. Ympärillä taphatuu paljon pahoja asioita, joiden syytä ei pysty millään selittämään itselleen. Ystävälle ei voi sanoa että nii se asia vain on, varsinkaan kun kyseessä on se yksi jonka ei halua lähtevän minnekkään. Niin kamalan paljon välitän sinusta että haluaisin vaan pitää sua piilossa tältä julmalta maailmalta ja olla se joka antaa sulle kaiken mitä tarttet. Ettet vaan joutuis taas petetyks. En haluu nyt sanoo että arvasin tän. Mutta kyllä se oli nähtävissä. En vaan uskonu että se menee niin pitkälle. Varsinkaa ku en itte ymmärrä mitään parisuhdeasioista. Mutta muhun koskee. Nään sen tuskan mikä ei näy ulospäin. En siis osaa neuvoa, mutta oon aina tässä. Mä en oo menossa minnekkään, enkä tahallani satuta sua. 

En osaa kunnolla puhua suoraan, paitsi jos en tykkää jostakusta. Mutta kun tykkään tyypistä oon kalalahnakampelapuikko, jäinen ja oranssi. Mut ei siit enempää. Vaan nyt siitä et en osaa puhuu suoraa. Vaikka kuinka haluiSin sanoa, että kyll se järjestyy. Kaikki järjestyy, nii en sanonu sitä. Nyt sanon sulle: kaikki järjestyy. Pystyt viel antamaan anteeks, koska tiiän miten vahvat sun tunteet on. Ja kiitos lahjasta. Lämmittää kahvirakastajan arkea! Se on täydellinen. 

Nyt lämmittäviä asioita sais olla enemmänki. Haluisin oman nallekarhun viekkuun, ja lämpötöppöset jalkaan. Joulukahvin käteen ja viltin päälle. Huomista odotan kovasti, tein justiinsa rosollia. Ja muutenki oon ilonen. Unelmat on ulottuvissa, 100 päivän raja meni rikki. Nyt on sit siis alle 100. Syön suklaata vaikka ei pitäis. Mut oon onnellinen, saan toteuttaa itteeni. Saan kannustusta enemmän ku tarttisin, muhun uskotaan. Mut se on kans pelottavaa. Ensvuos tuo paljon mukanaan haasteita. Joitain joihin mun taidot ei ehkä riitä, mut siinähän opin. Ja sit toivon, että en vuos ois täynnä rakkautta! 

Rakkautta kaikille, Iita 

vannon, että uudestaan, uudestaan hyvä tulee

Piinaa, piinaavaa, välipäivät tukehduttaa niiden nihkeydellä. Laitan naaman turhan takia kauniiksi, varmaan se on turhaa myös jouluaattona. Tai sitten ei, haluan olla kaunis, onhan silloin jouluaatto. Tänä vuonna vain en jaksa juhlia yltäkylläisyyttä, en tarvitse paljoa lahjoja, paljoa ruokaa, tai monia ihmisiä. Haluan kyllä paljon kynttilöitä palamaan, nimittäin rakastan tulta. Tuli on aina ollut kaunista, se elää omaa elämäänsä. Lämmittää ja rauhottaa, ei piinaa.

Sammutan valot huoneestani ja annan kynttilänvalon valaista kasvoni. Huoneessani on yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi kuivattua kukkaa. Kaikki muistuttaa minua jostakin. Kukkia annetaan kun tapahtuu jotain iloista, tai kun kiitetään toista. Kukat ovat kauniita. Ja yksi rautalanka kasvi.. Puu. Kukka joka joi itsensä humalaan, ja nuokkuu pää alaspäin.

Kuuntelen omaa ääntäni, kuulen sen kuin stereoista. Vaikka minä kyllä puhun, näen huulteni liikkuva kun tuijotan itseäni silmiin peilin kautta. Kohta pyörryn, lopeta tuo tuijottaminen. En ymmärrä tätä kaaosta, joka on pyörinyt tässä nyt jonkin aikaa. Ei viimeksi jännittänyt, nyt jännittää. Jännitys tuntuu kivalta, nyt löytyi tunnetta. Iloitsen ja en sure. Saan pukea päälle kaikkea kaunista ja näyttää upealta niin, että toiset kuolaavat. Rakastan vaatteita ja rakastan muotia, mutta minulle kaikki mikä on vanhaa on uutta. En poista vanhoja kuvia vaan lisään uusia.

Kaadutko kanssani. Jos kaadun, kaadutko sinä? Vastaa kyllä. Sno eetä kaadut. En halua olla yksin. Hädän hetkellä tarvitsen sinua, enemmän kuin muita. Unohduttaisiin kaksistaan yksinäisyyteen. Ei olisi muita, ei olisi meitä. Olisi vain minä. Olisi vain sinä. Ei edes meitä. Mutta me kaksi, yksinäämme, olisimme yhdessä. Mutta kuitenkin yksin. Toivon vain eetä kaadut jos minä kaadun, ja nouset uudestaan ja uudestaan. Koska minä tulen kaatumaan, ja sinä tulet sen huomaamaan. Mutta tiedän että jaksat, olet vahvempi kuin moni muu.


Rakkaudella Iita

Kanelipulla kunnolla kierteessä

Tuhansien onnelisten asioiden viikko. Elämä täyttyy valosta, vaikka on vuoden pimein aika. Kaikki kunnossa ja ihan huolella. Käveltyjä kilometrejä. Sanottuja sanoja. Täytettyjä lupauksia ja loputtomia haleja. Ryhmähenkeä ja kaivattuja asioita. Vain unelmien täyttymyksiä. Väsymättömiä yön tunteja sekä täysiä kulhoja karkkia. Aurajuustoa ja pipareita. Kaipa sitä ei ihminen muuta kaipaakkaan. Salattuja tunteita ja sydäntä lämmittäviä muistoja. Koskettavaa, eikö? Uninen sydän ja kuusi muuta juttua. Tuttuja, kyllä ja ystäviä sitäkin enemmän. Tärkeitä ystäviä. Naama punaisena onnesta ja mielei kirkkaana. Paljon sinkkuelämää. Sängyssä maattuja iltoja, kymmeniä jaksoja ja paljon vaahtokarkkimaisia sanoja. Makeita ja pehmeitä, melkeimpä helliä.

Kanelitanko joka vahingossa joutui piparkakkutaikinaan, paljon pipareita. Kahvia pullaa mehua. Lisää kavereita. Vain haleja ja sanoja. Jaettuja aterioita. Kylmät talvi-illat joiden jälkeen pääsee omaan sänkyyn kahden peiton ja neljän tyynyn kanssa. Sekä Täplä. Koira, liiiiiila koira. Uninenlelu, eikun unilelu. Kalenterin luukut auki ja joulu sisään. Kohta hankitaan kuusi, tai kuusi kuusta. Kuvia seinillä ja lattialla. Kakun. Haluan kakun, jossa on ainakin kuusi kerrosta ja paljon kermavaahtoa, suklaata, nompparellejä. Uudet kengät jotka tekee musta naisellisen. Saa mut tuntemaan itteni naiseksi, korot. Taidan olla kenkäholisti, huumaudun koroista. Varsinkin niistä korkeista ja värikkäistä. Vanha hönökaveri kuvaruudussa pitkästä aikaa. Ihanaa nähdä! Kaipaan sua. 

Rakkaudella pikkujouluttaja Iita

Ps. Nauttikkaa tästä joulunajasta, se on parasta kun on paljon kynttilöitä ja kukkia ja jouluvalot. Sekä piparin tuoksu kotona! 

Kaatuisinkin

Ei jännitä, ei sitten ollenkaan. Mitä tämä on. Miksi ei jännitä. Kaikki ei ole kohdillaan, ei voi olla. Eikä ollutkaan. Enhän minä oikein tehnyt. Täyttä väärää, ei aivan. Mutta melkein. Kait siinä jotain meni oikeinkin. Mutta niin. Toivotaan. Hyvä fiilis oli. On. Oli. Sain kukkia. Mutta enhän minä tiedä miten se meni. Mulla ei ole tällä hetkellä mitään päällimmäistä tunnetta. Hassua. Erittäin hassua. Kaipaan tunnetta. Pelkoa, jännitystä, uteliaisuutta, ja onnea. Mutta hah, ei. En tunne juuri mitään.

Kapuan riippusiltaa, suuri kivisäkki selässä. Jalat eivät kanna. Ja miksi ei. Koska uupumus taakan takia. Stressi purkaantuu ja nyyhkytys yltyy vollotukseen, ja siitä itkupotkuraivariin. Miten sen saisi loppumaan, miten. Pitää tiputtaa säkki, ja jatka ilman sitä. Mutta ei aivan vielä. Pian pian. Sitten kun on aika. Nyt haluaisin vain suihkuun ja käpertyä peittoon. Nukahtaa ja nousta uuteen huomiseen, uusiin ajatuksiin. Ja toivoon. 

Uneen kohta vaipuva Iita 

Suukkoja sinulle

Mun kelllo hajos lopullisesti. Miks justiinsa nyt? Ku en enään osaa elää ilman sitä. Ehkä nyt on se hetki vuodesta ku pitäis oppia elämään ilman, että miettii koko ajan mitä kello on. Mulla onkin oikeestaan ajantuntu jo kadonnut. Koulu alkaa miten sattuu, ja loppuu millon huvittaa. On teatteria ja matikkaa ja enkkua ja vanhat. Ei muuta. Ja teatteriki loppuu ens viikon jälkeen. Onhan nyt enään 15 päivää jouluun. En käsitä, kohta se jo on. Joulu. Tänää avasin joulukalentereista luukun 9. Partiolaisten adventtikalenterista tuli piparkakkutalo. Ja niin tuli suklaakalenteristaki. Piparkakkutalo.

Viime perjantai. Itsenäisyyspäivä. Meillä oli partion takia kirkko. Mä sitten luin psalmin. On hämmentävää näin tällasena "en ole varma mihin uskon, mutta en kyllä Jumalaan" - ihmisenä lukea jotain erittäin Jumalaa ylistävää. Onneks en nauranu ku luin sitä. Mulle tuli kiitoksia, hyvä lukurytmi, kuulosti siltä että oikeasti ajattelit sitä mitä luit. Joo nii varmaa ajattelinki, mutta en muista tekstistä enään yhtään mitään. Kirkon jälkeen meillä oli lippujuhla, missä meijän pienet sudarit ja ihanat seikkailijat sai antaa ikäkausi lupaukset. Ja meki saatiin (: me samoajat. Hihii, siellä me oltiin salin edessä ja lausuttiin lupaus kolme sormea otsalla. Sitten sain kans toisen yllätyksen. Mulle myönnettiin louhisuden solki. Ei se mikään harvinainen solki ole, mutta se merkitsi mulle paljon. Se kertoo etten oo tehny ihan turhaa työtä, ja nyt mun tekee mieli yrittää vielä paremmin. Lisää innostusta.

Rakastan sitä kun ihmiset ihailee mun huoneessa olevia kuvia. Oon leikannu joka ikisen kuvan itte mun pienillä sormilla, oon sommitellu ne niin että jokainen kuuluu siihen missä on. Ilman yhtä kuvaa ei olis kokonaisuutta. Nyt sain mun huoneeseen matonki. Ku isi ja äiti osti yli-ihanan maton meille olkkariin. Se on iso, mutta ei missään nimessä liian. Se on just ku luotu meijän olkkariin. Joku voi ihmetellä miks joku puhuu niin intohimosesti jostain materiasta, mutta mun mielestä se ei oo ihan se ja sama missä sä asut. Asunnosta pitää tehä ittensä näkönen, sellanen että siellä viihtyy ja nauttii olostaan. meijän perheelle se sisustuksen täydentävä palanen oli tänä viikonloppuna matot. Mun huone heräs eloon kun sain ton parin neliön raitamaton tänne mun huoneeseen, ja olkkariin tuli paljon enemmän syvyyttä uudesta 11 neliön persialais matosta.

Rakkaudella Iita

Kaakaopuu.

Kylmät katseet. Kylmät jalat ja kädet. Jalat vievät minua eteenpäin. Suoraan tyhjään. Pidän kävelemisestä. Ja siitä, että voi vain kulkea. Ei tarvitse puhua tai olla sosiaalinen. Maailmassa on paljon sellaista mihin tarvitsisi selityksen jotta sen ymmärtäisi. Mutta en uskonut, enkä usko vieläkään. Olen liian nuori uskomaan. En tiedä mihin uskoa. Uskon varmaan sitten joskus johonkin.

Lumi sulaa ennen kuin se osuu maahan. Hiutaleet leijuvat hitaasti noin 2 metrin päähän maasta. Eivät ne kuitenkaan putoa maahan, sulavat nuo raukat. Puut ovat lehdettömiä ja tiet jäässä, kuin suuren suuri luistin rata. Kaakaota. Ja kaakaopuu. Haluan lämpimään. Jonnekin pois, ystävien kanssa. Haluan auton, jotta voin ajaa itseni kauas. Kauas pois tästä pienestä saippuakuplasta, jossa tällä hetkellä tunnun asuvani. Elämässäni on tällä hetkellä 3 siihen vaikuttavaa asiaa: työt, kaverit ja perhe. Ne pitävät minut täällä, paikoillani. Mutta kun voin lähteä otan kaverini mukaan. Ja menen vain, sinne minne nokka osottaa. Turhia miettimättä. Haluan myös mukaan mekon, voisin olla prinsessa aina kun haluan. Ja kissan (Ja kissanminttuu et se on sitten hyperkissa (;) sekä paljon hyvää fiilistä. Sellaista kuin nyt.

 Paljon rauhaa ja unelmia. Joka päivä voisin toteuttaa jotain uutta. Päästä lähemmäs niitä elämän suurimipia asioita. Haluan oppia tuntemaan itseni. Ja uskomaan paljon enempään. Paljon suurempiin ajatuksiin. Siihen että kaikki on mahdollista jos yrittää tarpeeksi. Ei luovuteta vielä. Ei ihan vielä. Haluan olla hyväuskoinen. Ei siinä ole mitään pahaa, joskus olisi ihanaa pystyä vain uskomaan ihmisiä ilman että heitä pitää aina epäillä. Olen edelleen hyvin hämmentynyt kaikesta. Tuoksunko enään hyvältä? Mutta mutta nytten öitä!

Klo jotain rakkaudella Iita (:

Tuhansia suuntia ja tuhansia tarinoita

Tuttu ja turvallinen. Sanat soljuvat suusta. En huomaa kylmää, vain lämmön joka välillämme on. Maisema saa mielen kirkkaaksi. Saa ajatukset sanoiksi ja mutkikkaat ongelmat selviksi. Näitä hetkiä ei ole elämässä liikaa. Joskus pohdin sitä, että pitääkö elämässä muistaa enemmän niitä asioita jotka ovat elämässä aina olleet vai kokea kaikkea uutta ja tuntematonta. Tänään päädyin siihen tulokseen, että pitää oppia solmimaan nämä asiat yhteen. Voi kokea uusia asioita tuttujen ja tärkeiden ihmisten kanssa. Voi toteuttaa yhteisiä unelmia ja tukea toista hänen unelmien toteuttamisessa. Meillä on aikaa.

Sanon sen liian harvoin kuinka tärkeä olet. Kuinka upea ja olennainen osa olet elämääni. Kuinka onnekas olen kun saan olla kanssasi. Viettää unohtumattomia hetkiä ja jakaa ajatuksia. Katsoa merta tai kuunnella musiikkia. Elämässä ei ole turhan monta sinun kaltaista. Niin kultaista henkilöä. On vain yksi sinä. 

Ja minä, me. 

Paljon on vielä tuntematonta. Ja asioita joita täytyy oppia arvostamaan. Paljon elettävää. Eletään tässä hetkessä ja katsotaan tulevaisuuten vasta myöhemmin. Sitten kun siltä tuntuu. Kun aika on oikea. Ostetaan kultainen kahvimuki ja juodaan aamu kahvit siitä joka aamu tästä päivästä eteenpäin. Ja kun katson sitä mukia. Muistan miksi ostin sen. Koska aamukahvi on aamun kultainen hetki. 

Huomenna vasta kahteentoista kouluun. 

Rakkaudella Iita

Vielä kerran

Sanattomia viestejä. Hymy, käden liikkeet, kaulan kaari, kulmien liikkeet ja silmien kiilto. Ne saa ajatukset liikkeelle ja toiveet heräämään eloon. Tunnen taas lämpöä. Ei varmaan olisi syytä. Tai miksi ei. Voihan se olla.

Tuttu tilanne. Pienet hetket tässä puolen vuoden aikana joita en aio unohtaa vielä. Pidän ne muistissa. Ja vasta sitten kun kaikki merkit ovat kadonneet, unohdan. Mutta nyt voin vielä nauttia niistä ja elää hetkiä aina uudestaan ja uudestaan. 

Valot vilkkuvat kirkkaana, mutta kun kuljemme ulospäin kaupungista alkaa ympärillä näkyä pelkkää pimeää. Se saa ajatukset pysähtymään ja pään ajautumaan rauhallisuuten. Kädet rentoutuvat ja jalat lepäävät aloillaan. Edessä näkyy vain määränpää ja takana iloiset muistot. 

Kaukaa ei tarvite onnea etsiä kun se on ihan tässä lähellä. Laukussa. Suklaata, pilttejä, kirja, vissyä, karkkia, kalenteri. Voin vain olla. Ystäviä. Toivottavasti ihania asioita täynnä oleva viikonloppu. 

Rakkaudella Iita. 

Katu

Olen kuin unessa. Syön pelkkää sokeria ja juon kahvia. Olen sokeria. Makea kuin marenki ja kirpeä kuin yöpakkanen. Olen taas unessa. Kokoajan, aivan kokoajan. Uni tuntuu onnelta joka kietoo minut lämpimään peittoon. Rakastan näitä iltoja, kun kulkee Helsingissä vailla päämäärää. Tuntee kuinka Helsinki hengittää ja minä hengitän samaan tahtiin. Tiedän milloin liikennevalot vaihtuvat punaisesta vihreään. Tiedän minne pysähtyä odottamaan sitä, että haluaa taas jatkaa matkaa kohti tulevaisuutta ja uusia asioita.

Näen pimeässä tutut kasvot. Kasvot, varmaankin tulevaisuudesta. Olenko se minä. Ei, sen on pakko olla joku muu. Ei se voi olla minä. Mutta se on kuin onkin minä. On se. Se olen minä. Vanhempana. Mutta minusta ei saa selvää. Ei saa mitään vihjettä siitä mitä on tulossa. Tulevaisuus on vielä tulossa. 

Nyt elän tässä hetkessä. Päivä kerrallaan, askel askeleelta ja hengitän syvään illalla kun on taas yksi päivä lisää takana. Ja toivon että voisin jokaisen päivän jälkeen käydä nukkumaan hymyillen. Ja että aamulla heräisin yhtä iloisena. Kuten tähänkin asti. Saisin tanssia päivät pitkät ja juoruilla kavereiden kanssa. Kuunnella musiikkia ja valvoa pitkään. Ei rajoja eikä tukahtuneita ajatuksia. Ei sääntöjä tai vahtivaa silmää. Vain minä, ystävät, aikaa ja musiikki. 

Iita,

kesäihminen joka kuitenkin odottaa hirmuisesti joulua 

Talvi tulee, ja sen mukana pimeys

Missä vaiheessa asiat muuttu niin etten osaa enään olla yksin. En osaa nauttia hiljaisuudesta. Tylsistyn. Alan kaipaamaan kavereita. Niitä ihania ihmisiä. Mä oon ilonen sillon ku mulla on syytä siihen. Aina ihanien ihmisten kanssa. Ja kun on ollut ihanien ihmisten kanssa pysyy ilosena. Mä tajuun nyt pikku hiljaa et oon ihan täysin kesä ihminen. Kaipaan rullaamista. Ja lämpöä. Ja kesäkamuja. Yövieraita. Aamukahvia auringossa ja ihania hymyjä illan hämärässä. Eniten kaipaan sitä vapautunutta Iitaa. En pelänny hetkeen kesällä. Sillon hetken musta tuntu että mä voin tehä iha mitä vaan. En sanonu yhtään mitään. Olin hiljaa ja elin. Talvi saa mut takasin sisälle kuoreen. Vaatekasan alle piiloon. Kulmat kurtussa ja silmät kiinni. Pää täynnä sanomattomia asioita jotka pitäis päästää ihmisten kuultavaks. Asioita jotka ei satuta ketään. Asioita jotka on tärkeitä niille keille ne sanotaan.

Esim sulle haluisin sanoa että kiitti ku kuuntelit! Sulle et mä en käsitä miten oot noin hyvä! Ja sinä, sä et koskaan petä mua! Sulla on kivat housut, kiitos ku autoit, pitäis nähä joku päivä, ruoka oli hyvää, haluisin että voisit auttaa tässä, käykö? Tykkään susta...Mutta ei niitä asioita tajuu sanoo. Varsinkaan kun on tällanen sählä niiku minä. Mä en pysy edes yhtä päivää kahella jalalla. Ja silti rullaus luonnistuu! Mä en käsitä. En pysy mukana mun omissa ajatuksissa. Nytki pitäis olla lukemassa kokeisii. But nou. Täällä mä istun omalla sängyllä ja mietin kaikkee ihan muuta.

 Haluisin joskus tavata ihan oikeen keijun. Jolla olis siivet ja ihana pikkumekko ja hiukset söpösti takussa. On mulla muitakin toiveita ja haaveita. Haluun oman asunnon, ja täyttää kaheksantoista. Ja yllätyssynttärit! Mutta järjestän aina itte omat synttärit. Tyhmä minä! Voisin järkätä jonkun toisen synttärit. Haluisin kans päästä tanssimaan. Ja nähä ihmisiä. Päästä ajelemaan. Päästä lomalle. Päästä jonkun viereen nukkumaan. 

Lähes kokonaan oon onnellinen, mutta joku asia nakertaa. Oon tyytyväinen mun elämään ja siihen että mulla on haaveita ja unelmia. Mulla on maailman upeimmat ihmiset ympärillä. Koulussa saan rakkautta, toivottavasti oon kans tajunnu antaa sitä. Mä oon ilonen kun mulla on nää ihmiset ympärillä. Vielä ku sais sen oman kämpän... 

Rakkautta valmiina jakamaan Iita! Eli siis jos tarviit halin tai pusun niin täällä oon! 

En vaan osaa

Mä kaaduin. Koska pompin ja tuuli kovaa. Sattuu koko ajan, ja jouduin juoksemaan sporaa... Läikytän kahvit ja kaakaot ja muut asiat. Sanon väärin, tai en sano mitään. Unelmoin, ja tajuan että ei. Kaadun uudestaan. Jalka on turvonnut ja siihen särkee. Istun kylmäkääre jalassa koko illan ja jäädyn ihan totaallisesti. Ei kiva. Ja sitten en osaa kommunikoida. Haluaisin puhua ja tehä sitä mitä muutki. Ilta ei menny iha niinku olin suunnitellu. Oisin toivonu enemmän ja jotain muuta. Jotain lämmintä ja hauskaa. Mutta ei. Nyt meen kotiin. Katon nilkkaa ja toivottavasti en kauhistu. En haluu kaatuu enää. Se sattuu. Mutta hyvää musaa oli! (:

Mutta olen vielä toiveikas. 

Pusuja kenguruille

Kaksi korvaa, kaksi silmää, nenä, suu. Hymy. Silmät loistaa kirkkaana. Ilosuus näkyy. Mä oon ollu nyt tositosi ilonen. Kaikki vaan jotenki on menny niin täydellisesti. On tullu kommelluksia mutta ne ei oo ollu elämää suurempia juttuja vaan ihanan pieniä ja sellasia jotka kertoo et tätä se elämä on. Pitää mut maan tasalla enkä ihan koko aikaa leiju tuolla onnen seitsemännessä taivaassa. Koht alkaa koe viikko ja mulla on taas paljon vapaata. Mut näyttää mulle vaa keskarii ja lausuu ne pari kaunista sanaa ku kerron että 2 koetta koe viikolla. Mutta oisha neki voinu niin valita :D ehkä nä vaan käyn joka päivä kahvilla ja shoppailen taas vähä lisää (; kävin muute ostaa farkut. Ja lankaa. Ja korviskoukkuja. Askartelu kausi taas alkaa.

Ehkä mä nyt syvennyn niihin askarteluihin ja sanon teille puspus

Saakuli ku oon iloinen murmeli!

Ikuisuusprojekti ei tunnu enään niin ikuiselta. Mä tein sen. Ekan ison askeleen. Nyt oon lähempänä lopullista päämäärää. Kaikki on kyl viel mahollista. Saatan tehä virheen ja Puff! kaikki tehty meni hukkaa. Mut mulla on aika onnellinen fiilis tästä kaikesta. En ookkaa nii vaahtokarkki ku luulin. Oon pippurinen punapää, jolla on oikeesti punajuurenväriset hiukset. Mutta neki on kivat, superkivat. Tosi kivat. Ja sit nii, muhun on iskeny joku shoppailuinnokkuus, pelottavaa ku rahaa vaa menee. Ja kahvilla käynti, noups. Rahat loppuu keske, sori wanhojenristeilyy ei oo eikä tuu, no money no fun. Mut jotain kivaa tapahtuu koko aja, kuten kivat viestit, ja kivat korut, kivat tapahtumat, kiva musa, kivat ihmiset ja kiva elämä. Ja se et oikeesti pystyy yllättää ittensä jotenki joka päivä. Nyt laitan unihiekan silmiin ja alan kohta nukkua ja uneksia laatikoista täynnä hiekkaa. Onnentäyteisenä

Rakkaudella iitushka

Unta

Voinko sanoa että ei kiitos. Voinko sanoa en tahdo. Voinko. Voinko. En. Ja en oikeestaan tahdokkaan. Miksi haluisin. Kieltäytyä. Ei oo syytä. Ei mun pitäis tällasessa tilanteessa halutakkaan sanoa ei. Ku ei oo mitään syytä. Samat rakkaat ihmiset ja samat tapahtumat. Mut jotain on muuttunu. Mä haluisin sanoa ei ja juosta karkuun. Mennä turvaan. Ja pimeeseen. En jaksa valoja, tai peilejä. Ne kaikki näyttää millanen mä oon. Mut kohta on taas viikpnloppu ja pääsen huilimaan. Oon ihan poikki. Fyysisesti. Ja kyllä pääki huutaa halleluujaa.

Rakkaudella ja onnellisena Iita 

Ounou

Uudet naamat, uudet kaavat ja uudet muut asiat. Musta tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän että pää saattaa räjähtää koska oon turhan itsekriittinen. Sanon sitä ja teen toista. Vaikka en haluis. Yritän oppia uutta ja pysyä muitten ajatusten tasalla. Omat ajatukset jää toisaalle, nyökyttelen kiltisti. Tanssi kertoo paljon ihmisestä. Ja varsinki se ku pitäis yrittää oppia jotain uutta. Mä oon turhan kriittinen ja painan itteni seinää vasten heti jos en tajuu. En luovuta mutta ärsyynnyn ja saatan pikku hiljaa sirtyy vaan niihin juttuihin jotka jo osaan. Lopetan itteni eteenpäin työntämisen. Saatan sitten joskus tajuta sen tietyn liikkeen ja vaan nauraa ittelleni että miks siitä tein niin ison asian ja otin paineita sen opettelemisesta. Liikkeet tarttee aikaa että niistä saa oman näköset. Nyt tällain uupuneena ja nahistuneena on hyvä purkaa tätä päivää ja kuluneita sekuntteja. Kaikki alkaa tuntuu taas ihan ymmärrettävältä. Ei se ookkaan nii vaikeeta.

Yesyes, rakkaudellaa Iitunen! <3

1001 syytä

Onnellinen olen. Just nyt.

Mulla on tällä hetkellä 1001 syytä olla onnellinen. Tänää on olly hyvä päivä. Ja eilenki oli. Ja toissa päivänä. Ja sitäki ennen. Mä oon onnellinen. Oon tässä kuussa ylittäny itteni parissaki asiassa. Mm siinä että oon osannu olla organisoiva ja täsmällinen meijän wanhojen risteilyn kanssa. Sit kans se että sain yhen ikuisuus projektin vihdoinki käyntii. Sain puhiksen 2 kurssista kympin, se Mariskan lyriikoist koostunu lopputyö juttu oli vissiin onnistunu. Siltä se kyllä musta tuntuki ku olin saanu sen vedettyä. 8 matikasta ja 8 äikästä, ei oo viel lukios mikää jakso menny näi hyvin. Oon siis tyytyväinen siihen. Sitten nää vielä pienemmät asiat. Se tykkäs mun profiilikuvast. Nään viikonloppuna ihania ystäviä. Teatteri prokkis edistyy. Sain uusia vaatteita. Huone on siisti. Ruoka on hyvää. Pääsin viel sanomaan lonkulle heipat. Mun serkku on ihan ykkönen ja se ei oo vielä edes 3 vuotta, kuulisitte ku se nauraa! 

Rakkaudella minä, siis Iita

Päivä prinsessana.

Sanotaan vaikka, että mä olen kuin mun duunipaikka. Mun sisällä asustaa lauma pieniä vaalenpunasiin röyhelö hameisiin pukeutuneita lapsia. Sitten on se järki, joka kertoo mitä tehdä. Joskus totellaan, useimmiten taas ei. Ulkosesti saatan ehkä näyttää vähän liian kovalta, tai no en oikeestaa. Oon kyllä kaikin puolin pieni prinsess.

Miksi mä aloin tätä aatella? No sen takia ku oon nyt ettimässä täydellistä vanhojen mekkoa. Ja mulla oli heti alusta lähtien lähtökohtana että se olis vaaleenpunane ja et siinä olis tylliä, ainakin jossain muodossa. Nyt sit on täydellinen mekko löytyny. Mutta se on tosi arvokas. Mekko on tunnetun juhlamekkojen suunnittelijan käsialaa, mutta mua pelottaa että ihmiset näkee sen vaan naamiais asuna. Vaikka se on hienostunu ja kaunis ja elegantti. No mutta. Ehkä mä sen kuitenkin ostan, yolo! 

Rakkaudella päätöksiä kyvytön tekemään oleva Iita <3

Kunpa se laiva vaan uppois!

Vielä yli puol vuotta. Ja kaikki pitäis kohta olla hoidossa. Näinkö ihmiset on pistetty elämää? Mä en osaa suunnitella oikeestaan mitään etukäteen. Se kostautuu usein, tai ainaki joskus. Mä olen epäjärjestelmällinen ihminen, en pysty pitämään reppuani, vaatekaappiani tai päätäni järjestyksessä parii päivää pidempää. Mä pidän siitä että voi rauhassa vaan olla ja istua, jutella niitä näitö kahvit kädessä. Rakastan sitä että voi rullata yön yli miettimättä sitä että huomen aamulla mun pitäis olla jossain paikassa X. Eletäänhän me täällä vaan kerran. Kiire pois.

Mut toisaalta nyt kun vanhenee, aika menee 100 kertaa nopeempaa ku vaikka vielä puolvuotta sitte. Ens viikolla mulla on enään puolvuotta aikaa siihen että oon 18 ja niin siis kait aikuinen. No juu ei. Ei musta vielä sillon tuu aikusta. Ehkä. Tai ei tunnu siltä. Saanpahan sitte ostaa alkoholia. Ja juoda sitä. Ja ajaa autoa. Mutta ei tietystikkää juotuani alkoholia. 

Juu. : D ei täs muuta. Wanhojen risteilyä panikoin :D 

Rakkaudella Iitushka! (: 

Tuoksut lempi tuoksulleni silloin kun pitäisi osata lähteä..

Kaikki on toisin kuin vuosi sitten. En enään ole se pikkuinen. Haavoittuva. Olen vahva ja itsevarma. Mutta on mullakin heikkoudet vielä. Yksi ja oikeestaan ehkä pahin on ihastuminen. Se saa mut ihan ajattelemattomaks. Ei sillain että tekisin jtn tyhmää, vaan niin että en tee mitään. Ja sitten se rytmi millä ihastun. Joku vois ehkä sanoa että joka päivä joku uus, ihastun siis herkästi. Mutta sit on näitä joitain poikkeuksia, sellasia jotka saa ihastumaan aina uudelleen ja uudelleen. Mutta en mä tiiä mitä sanoo sit ku nähään näille upeille ihmisille. Oon ehkä viel jopa vähän normaalia kaverimaisempi.. :D ja järkeähän siinä ei oo yhtään.

Mutta siinähän tuo nyt. Kiittäen erittäin iloinen Iita (: 

En totu, mutta pakko on

Hyvästi on sanottava, vaikka ei mieli sitä tajua. On kauheaa kohdata se totuus että ei näe toista enään koskaan. Et saa häneltä enään syntymäpäivä-, pääsiäis-, ystävänpäivä- tai joulukorttia. Et voi halata tai jutella niitä näitä. Etkä kävellä heidän luokseen syömään kaikkia karkkeja. Et näe häntä enäänikinä. Paitsi sitten ehkä kun itsekin on aika lähteä.

Et voi muistaa enään toista kuin kukkasilla ja kauniilla sanoilla jotka toivot hänen kuulevan. Kun suku vanhenee, alkaa tajuta kuinka tärkeät omat sukujuuret ovat ja kuinka erilaisia henkilöitä heissä on. Ja ikävä näitä pois menneitä kohtaan onkin yllättävän suuri. Ei toisen arvoa oikeasti voi tajuta ennen kuin on sanottava lopulliset heiheit. 

Vielä viimeiset hyvästit iso tädilleni Sointulle ja isoisoisälleni Viljolle kovasti ikävöiden Iita. 

Sairaalaan tai ei, kyllä se satuttaa

Säikähdys saa kropan jännittymään. Saa kyynelkanavat aukeamaan ja muistot muistumaan. Saa haluamaan jokaista menetettyä hetkeä ja toivottua unelmaa yhdessä. Kun läheinen loukkaantuu. Vaikka ei pahasti. Se saa sydämen pomppaamaan kurkkuun ja pissan housuun. Epätietoisuus. Poissaolo ja voihan on mulla edelleen molemmissa jaloissa viisi varvasta. Tietää että kaikki on fyysisesti kunnossa. Ja haava saadaan hoidettua. Mutta entä muu sitten? Se lähentää. Tajuaa sen miten katoavaista kaikki on. Miten oikeasti rakastaa ja välittää. Ei toista halua menettää. Ei todellakaan. Minä rakastan. Ja hän rakastaa. Pikkusisko.

Puspus iitu

Vain hetki unelmaa, kiitos.

Kesä alkaa olla lopuillaan. Monet muistuttaa jo koulun alkamisesta. Mutta mä en vielä haluis siirtyä koulun penkille. Kun nyt musta tuntuu että mä haluun jotakin. Ja en ehi etsiä sitä koulun aikana, en millään. Mutta tiiän että tällä kertaa se on mun saavutettavissa. Sitä ennen haluun kuitenki päästä seitsemänteen taivaaseen. Keinolla millä hyvänsä. Haluun sen hyvän ihanan tunteen minkä saa kesäsateesta, yön yli valvomisesta ja kavereitten kanssa juttelemisesta. Vielä on viimenen viikko ennen koulujen alkua aikaa leikkiä ihanien kavereitten kanssa metsässä niin aikuista merirosvo vaatteet päällä ja paljain varpain.

Itku tässä tulee kun vaan ajattelenki sitä että tää on viimenen kesä ala ikäisenä. Ens kesästä tulee täysin erilainen. Mulla on kauheesti suunniteltu juttuja ja pitää tavata tuttuja ja kaikkee. Ja syyskuussa räjähtää. Miettikää vaan että miks (: 

xoxo iitu

Ei tää oo enää mikää mikä maa, mikä aika, ja mikä valuutta?

Aika kuluu nopeesti. Liian nopeesti. Kohta kesälomaki loppuu. Ja mä en oo saanu sitä mitä haluun. En oo yrittäny tarpeeks. Mutta ei sillä nii välii. Taiku siis oon edistyny siinä jutussa ihan pikkusen. Ja siitä oon onnellinen. Mutta tuntuu ettei muuta saa tehtyy. Veljen synttäri lahja - ihan keske, vaatekaapin siivous - ei tehty. Kalenterin koristelu - no on siinä pari kuvaa ja neki meinaa irtoo. Tyttöystävä - ai täh? Ei.

No joo. Mulla on kuitenki kokonaisuutena ollu ainakin tähän mennessä iha muksun riehaisaa. Oon istuksinu myöhään rannalla ja valvonu öitä. Syöny paljon jädee ja laulanu kamsujen kanssa. Mökkeillykki oon (:  vielä elokuussa pitäis lähtee viikoks metsään leikkimään merirosvoa. Sitä ootan enemmän ku innolla. 

Mutta nyt harvinaisen ryytynyt Iita kiittää ja kuittaa. Puspus

Kun yksi vain merkitsee

Yksi kahvi kiitos. Vaan yksi tunti enään aikaa. Yhden bändin vuoksi. Yksi unelma. Yksi elämä. Yksi yö. Yksi päivä töitä. Yksi ihminen joka saa tuntemaan. Yksi.

Avatkaa ne tiet mun puolesta mun sydämeen. Niin että nään kunnolla mitä siellä on sisällä. Jotta tiiän mikä siellä tällä hetkellä on tärkeintä. Ei vaan sen takia että löytäisin kaiken kadotetun vaan jotta tajuisin mikä ja ketkä mulle tällä hetkellä merkitsee eniten. Kannattaako nauttia niistä hetkistä joita ei pääse kokemaan taas vuoteen vai nähdään jtn joka menettää tärkeytensä tavallisuutensa js pysyvyytensä tähden. Ei mitään osaa arvostaa ennen ku sitä ei sitten ookkaan. 

Kuten hyvät ihanat kaverit ja ystävät. Tai perhe. En pysty ajattelemaan tarpeeksi selvästi. Mutta sen tiiän ettei mun tee mieli huolestuttaa ketään. Kaikki selkeytyy ajallaan ja omalla painollaan. Uskokaa vaan. Mäki uskon. 

Mutta ikävä tulee olemaan hirmuinen. Niin niitä tavallisia ja myös niitä hetken päästä olemattomia asioita. Ikävää mä tällä hetkellä tunnen. Ku kaikki muut on.....

                               ....ruississa.

24 tuntia pelkkää unohdusta

En tiiä mitä sanoa. Tuntuu vaan kaikki tosi rankalta. Ei pahasti. Mut sillein että jotain varmasti on sydämellä. Ja tottakai haluan siitä eroon. Mutta ekaks pitäis selvittää et mikä se juttu on.

Musta tuntuu että mun pitää unohtaa. En tiiä mitä, ei kyllä shampoo pulloa tai biksuja. Mutta unohtaa joku muisto tai ihminen. Se kuulostaa kauheelta. Mut ei, ei se luultavasti oo. Joskus nimittäin pitää vaan koittaa unohtaa. Ja mä unohdan ku tiiän mitä mun pitää unohtaa. 

Tänään on mun pikkusiskon konfis. Taas tää sama stressi mikä on aina kun jotkut juhlat on tulossa. Siis tuolta perheen vanhasta päästä. Mitään ei muka oo tehty vaikka kaikki näyttää valmiilta. No mut, toivottavasti pikkusiskolle tulee hauska juhla! 

Mä olen vapaa, mutta kuolen joskus

Mä varon. Varon paljon asioita. Ja se rajottaa kauheesti. En esimerkiks pysty opettelemaan mitään temppuja skeitillä. Ja se suututtaa. Aina lopetan ennen ku alotan. En oo kaatunu ku kerran lonkulla. Koska varon paljon. Meen lujaa. Mutta varovasti. Potkin lujaa. Mutta varon paljon.  Mä en haluis varoo nii paljoa. Se estää paljon tekemästä kaikkee hauskaa ja mukaisaa. Mut nyt mä oon vähän ajatellu ryhdistäytyä. En pysty nauttimaan täysillä elämästä kun aina mietin että, mitä jos... entä sitten kun... en mä haluu enää sillein ajatella noin.

 Haluun oppia nauttimaan elämästä.

Mulla on kesä projekti. Broidilla on synttärit 26.7 ja lahjaks muokkaan sen dekkii semisti niin et siit tulee enemmänki cruiseri. Se on tosi vanha ja aika kulunu lauta nii katotaa mitä saan siitä tehtyy (: Vasta lahjaks se sit maalaa mun lonkkuun uuden kuvan (: Inspiksenä siinä toimii Muchan maalaukset. Siihen tulee sen tyylinen merenneito ja värisävyt tulee oleen hyvin rauhallisia ja pastellisia. Tuun varmasti rakastamaan sitä.

Ja nyt voin vielä hehkuttaa vähän sitä kuinka ihanan kevyt ja onnellinen olo mulla on (: Kesätyö on parasta. Ihmiset on ihania ja kesä on rakkaus. On vaan ikävä lonksua mutta huomenna nään senkin ja en oo kyllä ihan varma että pääsenkö rullaamaan jos veliseni on alkanu jo tekemään tota lautaa. Mutta saan sitten kulkea veljen laudalla (:

Ihanaa juhannusta kaikille, ja muuten mitä teette jussina????



Ukkosta, siitäkö tää johtuu?

Mulla ei meinaa kroppa pysyy mukana mun ajatusten tahdissa. Nää etenee nii hurjaa tahtii et mielessä oon jo varmaan kohta naimisissa ja asun omakotitalossa.

Mutta siis, mistä on kyse? Musta vaan tuntuu et kaikki luistaa. Kesä on siit ihmeellist aikaa et oikeesti tuntuu ku kaikki järjestyis. Ja nii varmaa onki. Ja huonot säätkää ei masenna. Vaan oikeestaan tää sade ja ukkostaminen saa mut samaa aika tositosi rauhalliseks ja entistä pirteemmäks ja yritteliäämmäks. Nyt on sellanen olo et ku päätän jotain nii myös teen sen! 

Eli siis mulla on joku tavote jonka haluun ja aijon saavuttaa. Kiitos heihei(: