En totu, mutta pakko on

Hyvästi on sanottava, vaikka ei mieli sitä tajua. On kauheaa kohdata se totuus että ei näe toista enään koskaan. Et saa häneltä enään syntymäpäivä-, pääsiäis-, ystävänpäivä- tai joulukorttia. Et voi halata tai jutella niitä näitä. Etkä kävellä heidän luokseen syömään kaikkia karkkeja. Et näe häntä enäänikinä. Paitsi sitten ehkä kun itsekin on aika lähteä.

Et voi muistaa enään toista kuin kukkasilla ja kauniilla sanoilla jotka toivot hänen kuulevan. Kun suku vanhenee, alkaa tajuta kuinka tärkeät omat sukujuuret ovat ja kuinka erilaisia henkilöitä heissä on. Ja ikävä näitä pois menneitä kohtaan onkin yllättävän suuri. Ei toisen arvoa oikeasti voi tajuta ennen kuin on sanottava lopulliset heiheit. 

Vielä viimeiset hyvästit iso tädilleni Sointulle ja isoisoisälleni Viljolle kovasti ikävöiden Iita. 

Sairaalaan tai ei, kyllä se satuttaa

Säikähdys saa kropan jännittymään. Saa kyynelkanavat aukeamaan ja muistot muistumaan. Saa haluamaan jokaista menetettyä hetkeä ja toivottua unelmaa yhdessä. Kun läheinen loukkaantuu. Vaikka ei pahasti. Se saa sydämen pomppaamaan kurkkuun ja pissan housuun. Epätietoisuus. Poissaolo ja voihan on mulla edelleen molemmissa jaloissa viisi varvasta. Tietää että kaikki on fyysisesti kunnossa. Ja haava saadaan hoidettua. Mutta entä muu sitten? Se lähentää. Tajuaa sen miten katoavaista kaikki on. Miten oikeasti rakastaa ja välittää. Ei toista halua menettää. Ei todellakaan. Minä rakastan. Ja hän rakastaa. Pikkusisko.

Puspus iitu

Vain hetki unelmaa, kiitos.

Kesä alkaa olla lopuillaan. Monet muistuttaa jo koulun alkamisesta. Mutta mä en vielä haluis siirtyä koulun penkille. Kun nyt musta tuntuu että mä haluun jotakin. Ja en ehi etsiä sitä koulun aikana, en millään. Mutta tiiän että tällä kertaa se on mun saavutettavissa. Sitä ennen haluun kuitenki päästä seitsemänteen taivaaseen. Keinolla millä hyvänsä. Haluun sen hyvän ihanan tunteen minkä saa kesäsateesta, yön yli valvomisesta ja kavereitten kanssa juttelemisesta. Vielä on viimenen viikko ennen koulujen alkua aikaa leikkiä ihanien kavereitten kanssa metsässä niin aikuista merirosvo vaatteet päällä ja paljain varpain.

Itku tässä tulee kun vaan ajattelenki sitä että tää on viimenen kesä ala ikäisenä. Ens kesästä tulee täysin erilainen. Mulla on kauheesti suunniteltu juttuja ja pitää tavata tuttuja ja kaikkee. Ja syyskuussa räjähtää. Miettikää vaan että miks (: 

xoxo iitu