Hetki vierähtää. Kesä vaihtuu syksyyn, lehdet putoilevat puista ja kadut täyttyvät lammikoista. Loikin lammikoiden yli, auringon valo välähtää niistä ohimennessäni. Kuuntelen täysillä lempi kappaleitani kuulokkeistani ja hyräilen niiden mukana. Nämä kävelyt ovat hetkiä kun voin hengähtää, kun pystyn kasaamaan ajatuksiani ja hetken miettiä omaa polkuani. Saan katsoa maailmaa ilman ajatusta seuraavasta odottavasta kokouksesta.
Joskus sitä iskee pelko omista kyvyistä. Pystynkö hallitsemaan oman elämäni, ihmissuhteet, terveyden ja henkisen hyvinvoinnin. Pysynkö tasapainossa itseni kanssa. Haen maailmasta jatkuvasti kiintopisteitä, minulle ne ovat ystäviä, harrastuksia, TV-ohjelmia tai ihania ruokia. Asioita jotka vievät eteenpäin ja antavat voimaa kun tuntee olonsa eksyneeksi.
Kaipaan sitä aikaa, kun ohjelmaa oli vähän. Tai en oikeasti. Kaipaan sitä tunnetta jonka sain kun tiesin mitä minulla on milloinkin ja tapaamiset eivät vahingossakaan menneet päällekkäin. Pahoittelen kaikkia niitä joita en ole huomioinut, jotka ovat jääneet fyysisesti varjoon, mielessäni oottee jatkuvasti. Kaipaan teitä, ja lupaan, lupaan itselleni ja teille että pian nähdään. Kunhan tää syksy tästä rauhottuu ja saan kalenterin siistiksi.
rakkaudella Iitsa
