Kaavat vanhat on turvallisia, mutta nyt etsin vaaraa

Joskus mua ihmetyttää se, miten ilkeitä ihmiset osaa olla toisilleen. En sano ettenkö itte ois ollu ilkee, esimerkiks sillon ku ala-asteella löin kaveria repulla enkun tunnin alussa koska en saanu mun tahtoa läpi. Mutta se et ei vaan pystytä käsittämään sitä miltä toisesta tuntuu kun sä oot itsekkäästi välinpitämätön, tai ku sanot jotain turhaan korotetulla äänellä, tai ku kiistät tehnees jotain minkä oot tehnyt ja toinen joutuu paniikkiin. 

Jo lapsissa huomaa sen kuinka karua yhteiselo joskus saattaa olla. Pienimpienkin keskuudessa sattuu sitä että jonkun synttärijuhliin ei saavukkaan yhtään ketään koska toisella lapsella on juhlat. Kiusaamista ja ilkeilyä on monenlaista, mut pahinta on ku toinen jätetään tahallaan ulkopuoliseks, toiseen ei kiinnitetä muuta kuin negatiivista huomiota. Ei halauksia, ei leikkimään kutsuja, ei ulos pyyntöjä, ei soittoja, ei katseita, ei yhtään mitään. Sillon joutuu itte miettimään mikä meni vikaa , oonko mä se vika. Mutta nyt viime yön aikana, mä en oo ollut yksin. 

Mulla ei aikoihin ollut näin rentouttavaa, kummallisia ajatuksia herättävää iltaa, yötä, aamua ja päivää. 2 tuotantokautta skinssei, karkkia, glögiä, paljon teetä, pannu kahvia, kauniita naisia, hyvää musaa ja reilusti häröilyä. Ja ihan pikkusen sinkkuelämiä! Mun elämässä on niiin paljon asioita joista pidän. Niin paljon ihmisiä joista välitän. Ja onhan nyt jonkun verran sitä rakkautta. Mä saan olla ylpee mun ystävistä ja ne toivottavasti musta. Ne onnistuu joka päivä saamaan mut hymyilemään ja tuun onnettomaks jos en nää niitä hetkeen, päivään, 12 tuntiin, 6 tuntiin, 3 tuntiin, 1,5 tuntiin, 45 minuuttiin, 22,5 minuuttiin, 11, 25 minuuttiin, 5, 75 minuuttin... Ystävät on arvokkaita. 

Teitä rakastaen, Iita