En totu, mutta pakko on

Hyvästi on sanottava, vaikka ei mieli sitä tajua. On kauheaa kohdata se totuus että ei näe toista enään koskaan. Et saa häneltä enään syntymäpäivä-, pääsiäis-, ystävänpäivä- tai joulukorttia. Et voi halata tai jutella niitä näitä. Etkä kävellä heidän luokseen syömään kaikkia karkkeja. Et näe häntä enäänikinä. Paitsi sitten ehkä kun itsekin on aika lähteä.

Et voi muistaa enään toista kuin kukkasilla ja kauniilla sanoilla jotka toivot hänen kuulevan. Kun suku vanhenee, alkaa tajuta kuinka tärkeät omat sukujuuret ovat ja kuinka erilaisia henkilöitä heissä on. Ja ikävä näitä pois menneitä kohtaan onkin yllättävän suuri. Ei toisen arvoa oikeasti voi tajuta ennen kuin on sanottava lopulliset heiheit. 

Vielä viimeiset hyvästit iso tädilleni Sointulle ja isoisoisälleni Viljolle kovasti ikävöiden Iita.