Kukkurukuu

Avaan kannen ja kurkistan sisään. Kukkuu. Kukkuu. Onko siellä mitään, ketään? Suljen tyhjän rasian kannen. Sisällä ei ollut mitään eikä ketään. Onko meillä loppu peleissä mitään? Mitään sellasta mitä ei voisi korvata jollain muulla. Esimerkiksi jos hajotat sun puhelimes, saat uuden. Tai kadotat huivin, hankit uuden. Tai jos suhde päättyy, niin voit ettiä toisen. Minuuskin on helppo hajottaa ja rakentaa uus. Kasvoja voi muokata jos kyllästyt vanhaan. Voit muuttaa jos ympäristö ei miellytä. Mut mi tä sulla on vaan kerran mahollista kokea on elämä. 

Sen takia elämästä pitää ottaa kaikki ilo irti. Nauttia joka hetkestä. Jos haluut muuttaa - muuta. Jos haluut uuden huivin - osta. Ja nii edellee. Älä jahkaile tai myhäile. Anna tunteiden roihuta. Kaipaa, kerro ja kokeile. Elämän kkk. Kaipaa aina jotain uutta. Kerro siitä rakkaimmilles. Kokeile sitä uutta. Muuten et tiiä onko se jes parasta mitä sulle on tapahtunu. 

Mä vaan oon huono selittämään tällasta ku en sitä itte noudata. Ku ei se oo aina nii iisii. Kattelen sitä koko ajan. Toivon et se tekis alotteen. Mä jätän vikan kkk:n kohan tekemättä. Tyhmä minä. Iita! Kokeile. Mitä voin menettää? En yhtikäs mitään. En voi romuttaa ihanaa ystävyyttä kun ei sitä oo. Tai nolata itteeni ainakaan pahemmin. Heh. Mut se ei oo helppoa. Kaipaan sitä nyt taas enemmän, siis tätä ikuisuus projektia. Mutta hautasin sen jo ku aattelin et oli este. Mut en tiiä onko estettä... Pyytäisköhän se kahville? Eeei. 

En tiiä. Rakkaudella Iita. 

Kantamusta kasvattaen kasvan isoksi

Mitä tehdä kun on enään annettavana vain rakkautta. Voinko saada luvan olla olematta. Saanko luva kysyä saanko rakastaa. Ja jos et anna lupaa, rakastan silti. Mutta, silloin en kertoisi sitä sinulle. Vaan rakastaisin salaa. Salaa niin että kirjottaisin kalenterin sivuille minä sydän sinä minä sydän sinä minä sydän sinä mikä sydän ystävän sydän rakastajan sydän rakkaan sydän onnellinen autuas sydän täynnä tunnetta.

 Kaapin pohjalta löytyy nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen kuva meistä, olen sun sylissä. Hymyilet ja katsot suoraan kameraan. Mä tuijotan sua. Kädet sun kaulan ympärillä ja haaveileva ilme kasvoilla. Mistä lie haaveilen. Susta. Meistä. Mökistä jossain keskisuomessa. Ehkä lapsista. Mutta se on kaikki jo haudattu. Ja olinkin jo unohtanut sut kokonaan. Mutta tää kuva. Se sai mut taas ajattelemaan, meistä olis voinu tulla jotakin kaunista. Sinä sydän minä. 

Kauniita kasvoja ympärillä. On ihanaa se että miten ihania ihmiset osaa olla. Mäkin osaan olla ihana. Aamukahvit kimpassa. Vessajono. Aamuiset herätykset kun joku mukkelismakkelis tulee portaat alas. Paljonpaljonpaljon puuroa. Hyvää puuroa. Laskuja ja nousuja. Aurinko. Lastenmäki on turvallisin paikka. Ei tartte pelätä. Ei yhtään. Mutta ne toiset. Ne kiusaa. Ja pelottaa. Jäätä puuterin alla. Kylmää ja inhottavaa. Vaarallista. Ei sovi tällaiselle mukavuuden haluiselle ihmiselle. Vika aamu. Oli kyllä harvinaisen hankala nousta ylös sängystä. Oisin voinu vaan jäädä lepäämään. Mutta mäpä nukunki pussissa. Siis bussissa. 

Rakkaudella Iitushka! 

Satukukkanen

Kannattaa pyrkiä itsensä yllättämiseen. Tänään mä tunsin itteni maailman onnettomimmaks ihmiseks. Mut sitte, lähin kävelemään. Mä kävelin ympäri Helsinkiä. Ympärillä ihania ihmis iä. Toiset niistä mä tunnen. Toisia en. Kauniita iloisia ihmisiä täynnä tarinoita. Tarinoita jotka vallottaa mielen ja saa rakastumaan. Mullakin on paljon tarinoita, paljon sanoja. En pääse usein niitä kertomaan mutta kun pääsen rakastun itteeni ehkä vielä vähän lisää. Ruusuja kakkua kamuja kuulumisia. Vaan rauhaa. 

Unta. Tartten unta. Nukuttaa kokoajan. Rauha auttaa siihen ja musiikki auttaa rauhottumaan. Kohta oon kuunnellu 3 tuntii musiikkia putkeen. Kaikkee vanhaa rakkautta joka nousee uudestaan rakastamaan. Sanat herää eloon kun niitä oikeen kunnolla kuuntelee. Jokaisesta biisistä löytää jotakin omaa ja sen haluu omistaa. Haluu tuntee että se biisi kertoo susta tai sun asioista. Sun kuuluuki tuntee niin. Mun mielestä. Sillon sä saat siitä biisistä parhaiten selvää.

Vakaus elämässä on turhaa. Sun ei kuulu vaan koko ajan sanoa että kaikki on ok. Asiat on joku hyvin tai hunosti. Tottakai joskus jossain hetkessä on jotain hyvää ja jotain pahaa. Mutta ei asiat koskaan oo vaan ok. Sillo ku ne on ok niin ne on päin persettä, koska et tiiä että missä sä meet. Et tiiä meneekö hyvin vai huonosti. Et kato asioita oikein. Mulla menee täl hetkellä ihanasti. Suurin syy on se et tunnen oloni hyväks. Vahvaks ja kauniiks. Upeeks. En malta odottaa et tää vuos 2014 alkaa kunnolla. Et kesä tulee ja tottakai sitä ennen se että täytän 18. Porukat kiusii sillä et oon innoissani siitä. Sanon niille että en mutta totta hitossa mä oon ihan pikkusen vaa innoissani. (: kohta oon 18. Vapaus. 

Vapaa lintunen Iita kiittää ja kuittaa! 

Mä venaan maailmanloppua

mistä hitosta sä tiiät että kuka on se oikea? Mistä?
Mitä jos mä just missasin sen junan missä se olis istunu. Kaikki puhuu jostain saamarin kohtalosta. Mikä? Onko meillä oikeesti kohtalot? Saanks mä kattoa jostain kohtaloiden kirjasta ja lukea sieltä mun kohtalon? Jotta tietäisin. Ihmiset on uteliaita, ja ne haluu tietää. Kuten minäki. Missä, ja millon mä tapaan mun prinsessan. Onko se lähitulevaisuudessa. Kaataako se mut vahingossa huomenna jalkakäytävällä. Vai soittaako se väärään numeroon ja ihastuu mun ääneen. Rakkautta ensimmäisestä lauseesta asti. Mut hei oikeesti. Mä haluan rakastua johonkin elolliseen.

Mulla alkaa olla ikävä unia. Mulla on nyt ikävä monia asioita. Ikävä osaa olla ankeeta. Mutta siitä pitää ottaa kaikki irti. Rakastaa sitä mitä on ikävä. Kirjottaa, soittaa, laulaa, tanssia ikävä julki. Ei saa nyyhkyttää yksin omassa pesässä. Nauti. Tottakai ikävä saa silmät suruun. se kuuluu siihen muru. Musta olis ihanaa jos olis joku joka kutsuis mua omaks prinsessaks. Saattais mut kotiin illalla. Ostais kukkia ja suklaata. Mun pitää vaan odottaa. Ja odottamalla mä saan selville että mitä se kohtalo viel on suunnitellu mun pään menoks.

Mä odotan, rakkaudella Iita