Piinaa, piinaavaa, välipäivät tukehduttaa niiden nihkeydellä. Laitan naaman turhan takia kauniiksi, varmaan se on turhaa myös jouluaattona. Tai sitten ei, haluan olla kaunis, onhan silloin jouluaatto. Tänä vuonna vain en jaksa juhlia yltäkylläisyyttä, en tarvitse paljoa lahjoja, paljoa ruokaa, tai monia ihmisiä. Haluan kyllä paljon kynttilöitä palamaan, nimittäin rakastan tulta. Tuli on aina ollut kaunista, se elää omaa elämäänsä. Lämmittää ja rauhottaa, ei piinaa.
Sammutan valot huoneestani ja annan kynttilänvalon valaista kasvoni. Huoneessani on yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi kuivattua kukkaa. Kaikki muistuttaa minua jostakin. Kukkia annetaan kun tapahtuu jotain iloista, tai kun kiitetään toista. Kukat ovat kauniita. Ja yksi rautalanka kasvi.. Puu. Kukka joka joi itsensä humalaan, ja nuokkuu pää alaspäin.
Kuuntelen omaa ääntäni, kuulen sen kuin stereoista. Vaikka minä kyllä puhun, näen huulteni liikkuva kun tuijotan itseäni silmiin peilin kautta. Kohta pyörryn, lopeta tuo tuijottaminen. En ymmärrä tätä kaaosta, joka on pyörinyt tässä nyt jonkin aikaa. Ei viimeksi jännittänyt, nyt jännittää. Jännitys tuntuu kivalta, nyt löytyi tunnetta. Iloitsen ja en sure. Saan pukea päälle kaikkea kaunista ja näyttää upealta niin, että toiset kuolaavat. Rakastan vaatteita ja rakastan muotia, mutta minulle kaikki mikä on vanhaa on uutta. En poista vanhoja kuvia vaan lisään uusia.
Kaadutko kanssani. Jos kaadun, kaadutko sinä? Vastaa kyllä. Sno eetä kaadut. En halua olla yksin. Hädän hetkellä tarvitsen sinua, enemmän kuin muita. Unohduttaisiin kaksistaan yksinäisyyteen. Ei olisi muita, ei olisi meitä. Olisi vain minä. Olisi vain sinä. Ei edes meitä. Mutta me kaksi, yksinäämme, olisimme yhdessä. Mutta kuitenkin yksin. Toivon vain eetä kaadut jos minä kaadun, ja nouset uudestaan ja uudestaan. Koska minä tulen kaatumaan, ja sinä tulet sen huomaamaan. Mutta tiedän että jaksat, olet vahvempi kuin moni muu.
Rakkaudella Iita
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 21. joulukuuta 2013
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Iita
Tän päivän kysymys sai mut ajattalemaan että kuka Iita on. Millainen hän on? Tässä on jotain mitä oon elämäni aikana kaduilta kuullut että kuka on iita: hazardi, spontaani, positiivinen, iloinen, ärsyttävä, nätti, söpö, suloinen, hullu, lapsellinen.. Siinä nyt muutamia.
Mut tosiasia on että en itte tiiä millainen on Iita. Onhan mulla näkemys mutt jos se pitää paikkansa niin iita on tällainen ylipirtskka ylitatuoitu parikymppinen muija joka juhlii kokoajan jaja käy välillä vetämässä naperobalettia pinkit housut jalassa. Skeittaa. Tanssii. Lukee. Kokkaa. Urheilee. On onnellisesti parisuhteessa. Mutta ei naimisissa, koskaan. Omistaa kissan, asunnon ja työpaikan. Rakastaa värejä ja lävistyksiä. Lapsia ja kukkia. Tanssia ja suklaata. Osaa ollien!
Eli siis sekalaista on. Mutta ehkä se ei haittaa, uskon näin että tää lähes aikuisena olo on sitä ittensä etsimistä. Kohta oon seittemäntoista. Sitten kakskymmentä. Kohta huomaan olevani seittemänkymmentä ja toinen jalka haudassa, edelleen ylpeenä tatuoinneista.
Ei mulla oikeen muuta. Kirjoitelkaa mulle että tietäisin Etten ole ainut tässä tilanteessa oleva nuori nainen! Muah, rakkaudella Iitushka.
Päivä 8 – Se hetki
Se hetki kun tajusin että kuka Iita on.
Totuus on ettei sitä hetkeä ole tullut vielä. Odotan edelleen sitä hetkeä. Kait se sitten joskus tulee, sitten kun olen odottanut tarpeeksi kauan. Sitten viidenkymmenen tatuoinnin ja 10 epäonnistuneen suhteen jälkeen. Sitten kun olen töissä. Tai jopa vasta silloin, aivan viimeisellä hetkellä. Tai ehkei välttämättä edes silloin. Mutta se ei haittaisi, sillä sen ainakin tiedän että pyrin elämään täysillä!
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka koulupäiväni
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen harrastukseni
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 - Viimeinen hetki

maanantai 11. maaliskuuta 2013
Tattooos

Tattoos are the real art
Tatuoinnit on ihania, tatuoinnit on taidetta. En jaksa höpöttää enempää vaan kuvaplash parista, muutamasta, kymmenestä, kymmenistä kenties ihanista, mun mielestä ihanista tatuoinneista ja viimesenä sellanen minkä itte haluaisin:
Mulla on unelmia.. Sen kaikki luultavasti jo tieskin. Ja yksi niistä on se että saisin tatuoinnin. Ei vaan tatuointeja. Monta ihanaa tatuointia. Värikkäitä, mustavalkosia, suuria, pieniä. Merkityksellisiä, merkityksettömiä. Ja voin kuvitella itteni sitten joskus mummona kävelemässä rannala jonkun eläkeläisryhmän kanssa ja olisin ylpee mun tatuoinneista. Ja sillon tatuoinnit varmaankin on jo niin yleisiä etten olisi mikään ilmestys.
Kertokaa mulle mitä mieltä itte ootte tatuoinneista ja siis mun oma unelma tatuointi on siivet selkään, olenhan mä pieni enkeli (;
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Hiukset on ollut pellavaa, on ne ollut kultaa ja hunajaa. Mutta nyt löysin värini: on se tulen punainen.
Äitini on kampaaja.
Mulla on ollu paljon kaikkee jännää päässä.
On ollu hassuja juttuja ja super ihania.
Mut nyt mä oon löytäny värin joka tulee varmaan olemaan mun päässsä pitkään. Punanen.
Rastat on kuin pastaa, on ne sellaset pötköt, ja ihanat on!
Pinkit! Jeejee, yks favourite, ja noi mull on ollu parikin kertaa. Ihana väri.
Ekan kerran mun hiukset värjättiin punaseks suurinpiirtei ekalla, sellasella ei kestovärillä. Synttäri lahja äiskältä. Sitten on ollut päässä vähänväliä, enemmän tai vähemmän punasta. Oma väri on oikeasti sellanen maantien harmaa, ja kesäisin sellanen kultanen niinku tossa yhessä pitkulaisessa kuvassa. Mulla on siis ollu viiininpunasta, tueln punasta, oranssihtavan punasta, pinkkiä ja tummaa punasta, vähä kans sellast liilahtavaa.
Hiuksethan on ihmisen kruunu. Ainakin mä ajattelen niin, ja mä tykkään tehä sellasia ajatusleikkejä että mitä mun hiuksille tapahtuu viidessä vuodessa. Tällä hetkellä se menee suunnilleen näin: kasvatan hiuksia nyt vanhojen tansseihin asti, eli noin vuoden, sitten vedän sivusiilin ja kasvatan edelleen, koko ajan punaset (: heehee
rakkaudella Iitu! <3
Mulla on ollu paljon kaikkee jännää päässä.
On ollu hassuja juttuja ja super ihania.
Mut nyt mä oon löytäny värin joka tulee varmaan olemaan mun päässsä pitkään. Punanen.
![]() |
| Mulla on ollu rastat. |
![]() |
| Pinkit/tositosipunaset! |
![]() |
| Pinkit! |
![]() |
| On mulla vaaleetkin ollu (: |
![]() |
| Ja piikkejä |
Ekan kerran mun hiukset värjättiin punaseks suurinpiirtei ekalla, sellasella ei kestovärillä. Synttäri lahja äiskältä. Sitten on ollut päässä vähänväliä, enemmän tai vähemmän punasta. Oma väri on oikeasti sellanen maantien harmaa, ja kesäisin sellanen kultanen niinku tossa yhessä pitkulaisessa kuvassa. Mulla on siis ollu viiininpunasta, tueln punasta, oranssihtavan punasta, pinkkiä ja tummaa punasta, vähä kans sellast liilahtavaa.
Hiuksethan on ihmisen kruunu. Ainakin mä ajattelen niin, ja mä tykkään tehä sellasia ajatusleikkejä että mitä mun hiuksille tapahtuu viidessä vuodessa. Tällä hetkellä se menee suunnilleen näin: kasvatan hiuksia nyt vanhojen tansseihin asti, eli noin vuoden, sitten vedän sivusiilin ja kasvatan edelleen, koko ajan punaset (: heehee
rakkaudella Iitu! <3
torstai 21. helmikuuta 2013
dreams and stuff

Ei tarviii arvata kahesti minne mä haluun, ja meen.
rakkaudella Iitu <3
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Nature morte
Tän blogin nimi Nature morte tulee ranskasta ja tarkoittaa asetelmaa. Lähin vaan miettimään että mistä mä oikeen haluisin kirjottaa, ku haluun kirjottaa, mutta viime blogissa tuli kerrottua turhia asioita. Nyt mulla on punainen lanka, ooooooo!! Kerron teille asioista joita oikeasti rakastan ja siitä syntyy mun sielunmaisema eli asetelma.
Miks ranskan kieli, no siks et ranska on kaunista. Mutta en sitä itse osaa puhua ja käytin sit google kääntäjää ja toi tuli sieltä. Joku ranskan lukija sais pikkusen huikata jos toi on väärin! :D Kauneus on tärkee osa mun blogia, koitan siis kirjoittaa kauniisti kauniista aiheista ja lisäillä kauniita kuvia.
Mikä on kaunista. Kaunista on siivet, höyhenet, värit, korut, tatuoinnit, kirjallisuus, elokuvat, lävistykset, taide, tanssi, punaiset hiukset, skeittaaminen. Kaikki on jollain tavalla kaunista. Ja mä haluun tuoda näitä kauniita asioita esiin mun omalla tavalla. En oo röyhkee, enkä inhottava. Tuon asioita lempeesti esiin ja sulosesti, söpösti.
Kiitos. Rakkaudella Iituli
Kuva weheartit.comista!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)