Hempeet kaks

Historian sivut ei käänny elämässä eteen tai taakse päin. Kirjat pölyttyvät hyllyn päällä ja näyttävät ankeilta. En jaksa keskittyä asioiden arkistoimiseen kun elämä pyörii täysillä tässä hetkessä. Tästä hetkestä en tahdo poistua, oman elämäni salkkarit. En haluu kuulla entisistä, tai nykyisistä. Laita kuvia ja kiusaa, yritän olla välittämättä. Sun takia se vaan ei oo helppoo. Se on sun syy, jos kiukuttaa.

Mulla ei oo näitä samoja tarinoita kerrottavana, mulla on taskut tyhjillää. Voin vaan kertoo siitä kuinka oon kirjottanu päiväkirjan sivut täyteen sydänsydänsydänsydän ja sitä rataa. Joskus mua pelotti ettei koskaan käy mitään.
Kakstuhattaneljätoista, vuos lisää. Vuos jona täytin kaheksantoista ja otin ekan tatuoinnin ja osittain löysin itteni just oikeesee hetkee et en ehtiny hukkuu. Vedin myös ekat Lailliset perseet.

Kuvaa tuijottaen peilistä, oksennan ulos tuskan. Valuu aika sormien väleistä ja muuttuu juoksuhiekaksi ja nielaisee minut. Laskenko turhaan sekuntteja. En tiedä mihin lasken aikaa, kuljen ilman aikaa. Olisipa aikaa. Mullahan on aikaa, ajatella. Lukea kirjoja, niitä historian kirjoja jotka pölyttyy hyllyllä. En haluis näi paljo aikaa. Haluun salamarakkauden joka maksaa 50 senttiä kiitos. Halvin reitti on se helpoin reitti jos oikeesti ajattelee, 50 sentin etee ei tarvii tehä paljoo työtä. Mä en oo työnarkomaani, oon laiskapaska.

seitti

Pää kolisee tyhjyyttä kun heilutan sitä puolelta toiselle. Vaikeeta uskoa tätä että jengi on ongelmissa. Ongelmat on niiin kaukaisia täl hetkel et en vaan osaa ymmärtää. Sulkamereen on ihana sukeltaa, pehmeys kietoo minut ja vie voiton. Kaikki terävät kulmat on pyöristetty jottei niihin kolhaisisi päätään kun äkkiliike yllättää. Kuulokkeet hajoilevat uudestaan ja uudestaan. Vaihdan niitä viikoittain. Sulatan vanhat ja teen niistä uudet, niin kuin feniks lintu. Käännyn ympäri jos tahdon, nauran jos tahdon, voin olla rennosti ja laskea pään aamuun nousevaan. Voin nukahtaa tai olla nukkumatta, kunhan tiedän että olen minä. Niiku joku viisas joskus sano, ennen kun muut voi rakastaa sua sun pitää rakastaa itteäs.

Kun uskoo mitä sattuu, usko katoaa. Ei enään osaa luottaa toiseen ihmiseen. Sitä tulee vainoharhaiseksi kaikkia ja kaikkea kohtaan. Maailmassa on paljon pahaa, paljon onnettomia sattumuksia joita ei vain pysty käsittämään. Nää asiat ei kuitenkaan oo ilmestyny mun silmiin lähiaikoina. Ainut ongelma elämässä on se et kengät liukuu liikaa. Aika on ihmeellistä, ajan myötä oppii tuntemaan. Oppii näkemään asioita. Opin näkemään sut. Tee vaa alote nii nyt tuun perässä. Pelko on kaikonnut.

Kalteva maailma

Mä taidan olla saavutettavissa. Oon ohjailtavissa. Vietävissä. Omasta tahdosta. Rajojen rikkomista, sääntöjen muuttamista. Arkea ja juhlaa. Kaiken tän kruunaa liekki. Voimaa antava ja palava liekki. Kävelyä Töölöstä keskustaan. Odottelua, osottelua, unohtamista ja uhkarohkeutta. Tavallisissa asioissa sekoilua ja sanojen sössöytymistä. Tulvivaa voiman virtaa ja sulakkeiden palamista. Käsirasvan puutetta ja kauheet kynnet. Siveltimen vetoja taululla ilman suurempaa merkitystä. Loppupeleissä jokainen siveltimenveto kuuluu siihen missä se on. Niillä on paikkansa 

Elämäänsä erittäin tyytyväinen Iita 

Riehu

Eilisen meikit naamalla, kadonneita bindejä ja loskaa maassa. Mihin katosi eilinen. Väsymykseen. Kun silmät laittoi kiinni, ei voinut muuta kuin nukahtaa. Ei osaanut olla rauhaton. Aamupalaksi lattea ja karkkia. Niin mun tapaista. Aikataulut menee kymmeniä kertoja uusiks ja aika kulkee nopeammin kuin valo. Lähdin kiireessä, mutta sisällä oli rauha. Kello on 1111. Toisinaan ne on 2222 tai sitten 0000 mut tärkeintä on että muistat toivoa. Toivoa sydämestäs. Tosissaan. Jos toivot ja uskot ja haluat, kaikki on mahollista. Oon kauheen onnellinen, jatkuvasti. Väsymyskää ei haittaa, se tulee tän paketin mukana, multa ei kysytä siitä. Haluun vaan olla tässä ja olla onnellinen hetkessä. Nauttia täysillä. Riehua, ylittää itteni, ja mikä tärkeintä tehä sitä mistä tykkään. Tykkään susta.

karataan, pliis

On vaikeeta ajatella, ajan voi laskea myös sillein, kuinka kauan on siitä kun oot viiemks nähny tietyn ihmisen. Aika matelee, ajatus ei kulje, tunteeton olo. Tuntuu kuin muu ei merkkais kun sen yhden hymy, tai toisen soitto. Vaan ne voimakkaimmat tuntemukset saa heräämään tästä tunteettomasta sekamelskasta joka samalla on uutta ja vanhaa. Sitä koittaa verrata vanhoihin tuntemuksiin, mut mikään ei sovi yhteen tuntemusten kanssa. Ei ne korkeimmatkaa ilot joita oon kokenu, ei pysty vastaamaan tätä tunnetta. En osaa keskittyä. Mun itsesensuuri on seonnu. Alan valittamaan opettjille tai pelleilemää tosiaan täysin sopimattomassa paikassa. Kaipaan läsnäoloa, sellasta. Vainoharhasena ihmiset tuijottaa puhelinta. Musta on tainnut tulla samanlainen. Meinaan missata busseja koska tuijotan valoruutuun ja hymyilen. En panikoi vaikka bussi ohittais mut niin et vilkutan kuskille. Ei se haittaa, aikaa on elämässä. Ja ehin ehtiä vielä vaikka kuinka moneen bussiin.

huomiseen

rakkaudella iitsa

saaristo

Ilta hämärässä on helpompi hengittää. Sydän jättää välistä. Tasainen hengitys katoaa ja muuttuu satunnaiseksi, katkonaiseksi. Ajatukset eivät tahdo pysyä kasassa. Koitan muodostaa lauseita mutta tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta. Piirrään hennosti ääretöntä sun polveen, ei sanaakaan. Jatkan piirtämistä, liike muuttuu kokoajan helpommaksi. Oivallan paljon asioita, ja yhtäkkiä sanojen, lauseiden muodostus onnistuu helposti. Sanon sanoja, on se vielä hankalaa, mutta puhun. Elämä osaa yllättää. Ei saa arvailla, vaan antaa ajan mennä. Ihastua hetkeen ja huomata jälkeenpäin olevansa syvällä kuopassa. Toivon vaan ettei kaikki olis ohimenevää ja tästä jäis jotain käteen. Kyllästyminen on mun paheista suurin, tai ehkä nyt sä oot jo suurempi.

Kait

Tilanteet on kuvia mun pään sisällä. Muistan ne hetket kun mietin, mietin että mitä sitten. Millään ei ollut väliä. Kaikki oli järjeseätelmällistä ja loogista. Tää on ollu pitkä reitti tajuta että aina järki ei loppupeleissä oo se viimenen asia jota pitää miettiä. Mä syön aamupalaa, kyllä. Mutta pystyn elämään ilmanki varsinki jos oon kauheen väsyny. Mulla on kaks peittoa, joskus nukun molemmilla mut yleensä se toine hilluu vaa siinä sängyllä sillai turvana, odottamassa toista ihmistä. Voi kuule mulla on niitä kynttilöitä huoneessa. Aamusin, päivisin ja iltasin. Välillä unohda. Ittekki omat rutiinini. Sä muistat ne paremmin ku mä. 

Kuutamo

Valomeri mun silmien alla huokuu onnea ja tärkeyttä. Ne pitää mut tässä paikassa ja tässä hetkessä. Mä alan mukautua tähän uuteen maailmaan. Valoa siellä, samettia tuolla ja kimallusta tässä. Tulinen sydän hohkaa lämpöä vieressä olevalle. Lämpö täyttää tilan. Se hohkaa kasvoista terveenä punana. Puna-, valko- tai roseviiniä, kaikki käy. Tequila, salmari tai vaikka valhalla. Tänne vaan. Tänään ne ei tunnu missään tän fiiliksen rinnalla mikä mulla on. Musa soi kovalla. Vanha kirjotuskone ja sen tasanen naputtelu kun  huopahattuinen vanha herra kirjoittaa ylös viimeisiä sanojaan. Sitten on aika jonkun toisen ruveta kirjoittamaan. Kirjoittamaan tarinaansa. Onnet ja surut puhtaaksi kirjoitettuna, mustaa valkoisella. Joku viisas joskus kerto mulle että elämä on oikeestaan onnea. Surua tulee ja menee. Jos sulla on onnellinen olo sellasena kun oot nii oo. Rakasta ja elä. 

taidetaan olla aika tulisia

haluun humaltua susta. Kuunnella sua. Voisin vaan unohtua tähän, ohittaa hetket ja huomta edelleen olevani tässä. Kyynel vierähtää poskelle kun mietin. En sais miettiä. Joskus on okei olla pieni. Mutta kun haluis vähän kasvaa ihmisenä ja tarttuu hetkeen kiinni, ymmärrän että pitäis tehä jotain muutaki ku ajatella. Toimintaa ei synny ajatuksen tasolla.

Sydän hakka ja kädet ei pysy aloillaan. Perhosvaikutus. Mä sukellan satumaailmaan missä on onnellisia loppuja ja sateenkaaren päässä kultaa täynnä oleva pata. Jos löytäisin aarteen se olisit sä. Kun huomenna herään aamulla juon kahvia niinku ennen, syön aamupalaa niinku ennen. Mutta se miten katon itteeni peilistä se saattaa olla muuttunu. Mä taidan olla lähellä kokonaista. Tai lähempänä sitä kuka mä oon. Vähemmän eksyksissä, sopivasti eksyksissä. Vielä en osaa ennustaa suuntaa mutta tiedän et siel on jotain joka vetää mua voimakkaasti puoleensa. Haluun sukeltaa tähän tuntemattomaan, nauttii joka hetksetä, olla vilpittömästi onnellinen jokaisesta jaetusta katseesta ja ajatuksen vaihdosta.

Tää on outoa, myönnän. En osaa kuvailla, eikä mun tartte. Kai se riittää et oon vaan onnellinen.


Ylitsepursuavan rakastavasti Iitsa