Vanhentuvaa vanhuutta

Vanhentuneita vaatteita, joiden päiväys on mennyt jo ajat sitten. Puen ylleni vanhan ylisuuren illapaidan, josta lähtee nukkaa. Jalkaan vedän äidin vanhat housut. Kuoreksi kaiken päälle, pistän revenneen ja likaisen takin. Takki ei suojaa. Päiväys meni jo ajat sitten. 

Vaniljakahvissa on vaniljan makua. On kahvin makua. Luen kirjaa. Ja pelaan samaan aikaan koneella, pystyn siihen, olen nainen. Hurahdan samaan peliin kerta toisensa jälkeen, kirja vain muuttuu. Olen tainnut syödä jotain allergisoivaa, iho kutisee tuskastuttavasti. En jaksaisi raapia, mutta kun kutittaa. 

Tänään me mennään ravintolaan syömään suvun kanssa. Tai ei sinne kokosuku tuu. Äidin puolen suvun kanssa. Äiskän vanhemmat ja äiskän veljien perheet. Mummolla ja ukilla on juhlapäivä. Kultahääpäivä. Ja ehkä mun uveestä tulee nyt ihana ja ikimuistone. Vika uv alle 18 vuotiaana, eli pitää olla kiltisti. Lähen ehkä junamatkan päähän, se on jänskää ku en oikeestaan lähe stadin ulkopuolelle paitsi ku meen mummolaan tai partsa retkelle. Mutta niin, rakkautta riitttää taas! 

Takkuisella rakkaudella Iita

Kaavat vanhat on turvallisia, mutta nyt etsin vaaraa

Joskus mua ihmetyttää se, miten ilkeitä ihmiset osaa olla toisilleen. En sano ettenkö itte ois ollu ilkee, esimerkiks sillon ku ala-asteella löin kaveria repulla enkun tunnin alussa koska en saanu mun tahtoa läpi. Mutta se et ei vaan pystytä käsittämään sitä miltä toisesta tuntuu kun sä oot itsekkäästi välinpitämätön, tai ku sanot jotain turhaan korotetulla äänellä, tai ku kiistät tehnees jotain minkä oot tehnyt ja toinen joutuu paniikkiin. 

Jo lapsissa huomaa sen kuinka karua yhteiselo joskus saattaa olla. Pienimpienkin keskuudessa sattuu sitä että jonkun synttärijuhliin ei saavukkaan yhtään ketään koska toisella lapsella on juhlat. Kiusaamista ja ilkeilyä on monenlaista, mut pahinta on ku toinen jätetään tahallaan ulkopuoliseks, toiseen ei kiinnitetä muuta kuin negatiivista huomiota. Ei halauksia, ei leikkimään kutsuja, ei ulos pyyntöjä, ei soittoja, ei katseita, ei yhtään mitään. Sillon joutuu itte miettimään mikä meni vikaa , oonko mä se vika. Mutta nyt viime yön aikana, mä en oo ollut yksin. 

Mulla ei aikoihin ollut näin rentouttavaa, kummallisia ajatuksia herättävää iltaa, yötä, aamua ja päivää. 2 tuotantokautta skinssei, karkkia, glögiä, paljon teetä, pannu kahvia, kauniita naisia, hyvää musaa ja reilusti häröilyä. Ja ihan pikkusen sinkkuelämiä! Mun elämässä on niiin paljon asioita joista pidän. Niin paljon ihmisiä joista välitän. Ja onhan nyt jonkun verran sitä rakkautta. Mä saan olla ylpee mun ystävistä ja ne toivottavasti musta. Ne onnistuu joka päivä saamaan mut hymyilemään ja tuun onnettomaks jos en nää niitä hetkeen, päivään, 12 tuntiin, 6 tuntiin, 3 tuntiin, 1,5 tuntiin, 45 minuuttiin, 22,5 minuuttiin, 11, 25 minuuttiin, 5, 75 minuuttin... Ystävät on arvokkaita. 

Teitä rakastaen, Iita

Vaaput puolelta toiselle, juoksen ympäriinsä jotta et kaatuisi

Sanotaan nyt ne oikeat sanat, ei sanota valheita. Puhutaan kuin kaksi toisiinsa uskovaa ihmistä puhuu. Ei sanota valheita, jotta toinen uskoo kaiken olevan ihan ok. Ympärillä taphatuu paljon pahoja asioita, joiden syytä ei pysty millään selittämään itselleen. Ystävälle ei voi sanoa että nii se asia vain on, varsinkaan kun kyseessä on se yksi jonka ei halua lähtevän minnekkään. Niin kamalan paljon välitän sinusta että haluaisin vaan pitää sua piilossa tältä julmalta maailmalta ja olla se joka antaa sulle kaiken mitä tarttet. Ettet vaan joutuis taas petetyks. En haluu nyt sanoo että arvasin tän. Mutta kyllä se oli nähtävissä. En vaan uskonu että se menee niin pitkälle. Varsinkaa ku en itte ymmärrä mitään parisuhdeasioista. Mutta muhun koskee. Nään sen tuskan mikä ei näy ulospäin. En siis osaa neuvoa, mutta oon aina tässä. Mä en oo menossa minnekkään, enkä tahallani satuta sua. 

En osaa kunnolla puhua suoraan, paitsi jos en tykkää jostakusta. Mutta kun tykkään tyypistä oon kalalahnakampelapuikko, jäinen ja oranssi. Mut ei siit enempää. Vaan nyt siitä et en osaa puhuu suoraa. Vaikka kuinka haluiSin sanoa, että kyll se järjestyy. Kaikki järjestyy, nii en sanonu sitä. Nyt sanon sulle: kaikki järjestyy. Pystyt viel antamaan anteeks, koska tiiän miten vahvat sun tunteet on. Ja kiitos lahjasta. Lämmittää kahvirakastajan arkea! Se on täydellinen. 

Nyt lämmittäviä asioita sais olla enemmänki. Haluisin oman nallekarhun viekkuun, ja lämpötöppöset jalkaan. Joulukahvin käteen ja viltin päälle. Huomista odotan kovasti, tein justiinsa rosollia. Ja muutenki oon ilonen. Unelmat on ulottuvissa, 100 päivän raja meni rikki. Nyt on sit siis alle 100. Syön suklaata vaikka ei pitäis. Mut oon onnellinen, saan toteuttaa itteeni. Saan kannustusta enemmän ku tarttisin, muhun uskotaan. Mut se on kans pelottavaa. Ensvuos tuo paljon mukanaan haasteita. Joitain joihin mun taidot ei ehkä riitä, mut siinähän opin. Ja sit toivon, että en vuos ois täynnä rakkautta! 

Rakkautta kaikille, Iita 

vannon, että uudestaan, uudestaan hyvä tulee

Piinaa, piinaavaa, välipäivät tukehduttaa niiden nihkeydellä. Laitan naaman turhan takia kauniiksi, varmaan se on turhaa myös jouluaattona. Tai sitten ei, haluan olla kaunis, onhan silloin jouluaatto. Tänä vuonna vain en jaksa juhlia yltäkylläisyyttä, en tarvitse paljoa lahjoja, paljoa ruokaa, tai monia ihmisiä. Haluan kyllä paljon kynttilöitä palamaan, nimittäin rakastan tulta. Tuli on aina ollut kaunista, se elää omaa elämäänsä. Lämmittää ja rauhottaa, ei piinaa.

Sammutan valot huoneestani ja annan kynttilänvalon valaista kasvoni. Huoneessani on yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi kuivattua kukkaa. Kaikki muistuttaa minua jostakin. Kukkia annetaan kun tapahtuu jotain iloista, tai kun kiitetään toista. Kukat ovat kauniita. Ja yksi rautalanka kasvi.. Puu. Kukka joka joi itsensä humalaan, ja nuokkuu pää alaspäin.

Kuuntelen omaa ääntäni, kuulen sen kuin stereoista. Vaikka minä kyllä puhun, näen huulteni liikkuva kun tuijotan itseäni silmiin peilin kautta. Kohta pyörryn, lopeta tuo tuijottaminen. En ymmärrä tätä kaaosta, joka on pyörinyt tässä nyt jonkin aikaa. Ei viimeksi jännittänyt, nyt jännittää. Jännitys tuntuu kivalta, nyt löytyi tunnetta. Iloitsen ja en sure. Saan pukea päälle kaikkea kaunista ja näyttää upealta niin, että toiset kuolaavat. Rakastan vaatteita ja rakastan muotia, mutta minulle kaikki mikä on vanhaa on uutta. En poista vanhoja kuvia vaan lisään uusia.

Kaadutko kanssani. Jos kaadun, kaadutko sinä? Vastaa kyllä. Sno eetä kaadut. En halua olla yksin. Hädän hetkellä tarvitsen sinua, enemmän kuin muita. Unohduttaisiin kaksistaan yksinäisyyteen. Ei olisi muita, ei olisi meitä. Olisi vain minä. Olisi vain sinä. Ei edes meitä. Mutta me kaksi, yksinäämme, olisimme yhdessä. Mutta kuitenkin yksin. Toivon vain eetä kaadut jos minä kaadun, ja nouset uudestaan ja uudestaan. Koska minä tulen kaatumaan, ja sinä tulet sen huomaamaan. Mutta tiedän että jaksat, olet vahvempi kuin moni muu.


Rakkaudella Iita

Kanelipulla kunnolla kierteessä

Tuhansien onnelisten asioiden viikko. Elämä täyttyy valosta, vaikka on vuoden pimein aika. Kaikki kunnossa ja ihan huolella. Käveltyjä kilometrejä. Sanottuja sanoja. Täytettyjä lupauksia ja loputtomia haleja. Ryhmähenkeä ja kaivattuja asioita. Vain unelmien täyttymyksiä. Väsymättömiä yön tunteja sekä täysiä kulhoja karkkia. Aurajuustoa ja pipareita. Kaipa sitä ei ihminen muuta kaipaakkaan. Salattuja tunteita ja sydäntä lämmittäviä muistoja. Koskettavaa, eikö? Uninen sydän ja kuusi muuta juttua. Tuttuja, kyllä ja ystäviä sitäkin enemmän. Tärkeitä ystäviä. Naama punaisena onnesta ja mielei kirkkaana. Paljon sinkkuelämää. Sängyssä maattuja iltoja, kymmeniä jaksoja ja paljon vaahtokarkkimaisia sanoja. Makeita ja pehmeitä, melkeimpä helliä.

Kanelitanko joka vahingossa joutui piparkakkutaikinaan, paljon pipareita. Kahvia pullaa mehua. Lisää kavereita. Vain haleja ja sanoja. Jaettuja aterioita. Kylmät talvi-illat joiden jälkeen pääsee omaan sänkyyn kahden peiton ja neljän tyynyn kanssa. Sekä Täplä. Koira, liiiiiila koira. Uninenlelu, eikun unilelu. Kalenterin luukut auki ja joulu sisään. Kohta hankitaan kuusi, tai kuusi kuusta. Kuvia seinillä ja lattialla. Kakun. Haluan kakun, jossa on ainakin kuusi kerrosta ja paljon kermavaahtoa, suklaata, nompparellejä. Uudet kengät jotka tekee musta naisellisen. Saa mut tuntemaan itteni naiseksi, korot. Taidan olla kenkäholisti, huumaudun koroista. Varsinkin niistä korkeista ja värikkäistä. Vanha hönökaveri kuvaruudussa pitkästä aikaa. Ihanaa nähdä! Kaipaan sua. 

Rakkaudella pikkujouluttaja Iita

Ps. Nauttikkaa tästä joulunajasta, se on parasta kun on paljon kynttilöitä ja kukkia ja jouluvalot. Sekä piparin tuoksu kotona! 

Kaatuisinkin

Ei jännitä, ei sitten ollenkaan. Mitä tämä on. Miksi ei jännitä. Kaikki ei ole kohdillaan, ei voi olla. Eikä ollutkaan. Enhän minä oikein tehnyt. Täyttä väärää, ei aivan. Mutta melkein. Kait siinä jotain meni oikeinkin. Mutta niin. Toivotaan. Hyvä fiilis oli. On. Oli. Sain kukkia. Mutta enhän minä tiedä miten se meni. Mulla ei ole tällä hetkellä mitään päällimmäistä tunnetta. Hassua. Erittäin hassua. Kaipaan tunnetta. Pelkoa, jännitystä, uteliaisuutta, ja onnea. Mutta hah, ei. En tunne juuri mitään.

Kapuan riippusiltaa, suuri kivisäkki selässä. Jalat eivät kanna. Ja miksi ei. Koska uupumus taakan takia. Stressi purkaantuu ja nyyhkytys yltyy vollotukseen, ja siitä itkupotkuraivariin. Miten sen saisi loppumaan, miten. Pitää tiputtaa säkki, ja jatka ilman sitä. Mutta ei aivan vielä. Pian pian. Sitten kun on aika. Nyt haluaisin vain suihkuun ja käpertyä peittoon. Nukahtaa ja nousta uuteen huomiseen, uusiin ajatuksiin. Ja toivoon. 

Uneen kohta vaipuva Iita 

Suukkoja sinulle

Mun kelllo hajos lopullisesti. Miks justiinsa nyt? Ku en enään osaa elää ilman sitä. Ehkä nyt on se hetki vuodesta ku pitäis oppia elämään ilman, että miettii koko ajan mitä kello on. Mulla onkin oikeestaan ajantuntu jo kadonnut. Koulu alkaa miten sattuu, ja loppuu millon huvittaa. On teatteria ja matikkaa ja enkkua ja vanhat. Ei muuta. Ja teatteriki loppuu ens viikon jälkeen. Onhan nyt enään 15 päivää jouluun. En käsitä, kohta se jo on. Joulu. Tänää avasin joulukalentereista luukun 9. Partiolaisten adventtikalenterista tuli piparkakkutalo. Ja niin tuli suklaakalenteristaki. Piparkakkutalo.

Viime perjantai. Itsenäisyyspäivä. Meillä oli partion takia kirkko. Mä sitten luin psalmin. On hämmentävää näin tällasena "en ole varma mihin uskon, mutta en kyllä Jumalaan" - ihmisenä lukea jotain erittäin Jumalaa ylistävää. Onneks en nauranu ku luin sitä. Mulle tuli kiitoksia, hyvä lukurytmi, kuulosti siltä että oikeasti ajattelit sitä mitä luit. Joo nii varmaa ajattelinki, mutta en muista tekstistä enään yhtään mitään. Kirkon jälkeen meillä oli lippujuhla, missä meijän pienet sudarit ja ihanat seikkailijat sai antaa ikäkausi lupaukset. Ja meki saatiin (: me samoajat. Hihii, siellä me oltiin salin edessä ja lausuttiin lupaus kolme sormea otsalla. Sitten sain kans toisen yllätyksen. Mulle myönnettiin louhisuden solki. Ei se mikään harvinainen solki ole, mutta se merkitsi mulle paljon. Se kertoo etten oo tehny ihan turhaa työtä, ja nyt mun tekee mieli yrittää vielä paremmin. Lisää innostusta.

Rakastan sitä kun ihmiset ihailee mun huoneessa olevia kuvia. Oon leikannu joka ikisen kuvan itte mun pienillä sormilla, oon sommitellu ne niin että jokainen kuuluu siihen missä on. Ilman yhtä kuvaa ei olis kokonaisuutta. Nyt sain mun huoneeseen matonki. Ku isi ja äiti osti yli-ihanan maton meille olkkariin. Se on iso, mutta ei missään nimessä liian. Se on just ku luotu meijän olkkariin. Joku voi ihmetellä miks joku puhuu niin intohimosesti jostain materiasta, mutta mun mielestä se ei oo ihan se ja sama missä sä asut. Asunnosta pitää tehä ittensä näkönen, sellanen että siellä viihtyy ja nauttii olostaan. meijän perheelle se sisustuksen täydentävä palanen oli tänä viikonloppuna matot. Mun huone heräs eloon kun sain ton parin neliön raitamaton tänne mun huoneeseen, ja olkkariin tuli paljon enemmän syvyyttä uudesta 11 neliön persialais matosta.

Rakkaudella Iita

Kaakaopuu.

Kylmät katseet. Kylmät jalat ja kädet. Jalat vievät minua eteenpäin. Suoraan tyhjään. Pidän kävelemisestä. Ja siitä, että voi vain kulkea. Ei tarvitse puhua tai olla sosiaalinen. Maailmassa on paljon sellaista mihin tarvitsisi selityksen jotta sen ymmärtäisi. Mutta en uskonut, enkä usko vieläkään. Olen liian nuori uskomaan. En tiedä mihin uskoa. Uskon varmaan sitten joskus johonkin.

Lumi sulaa ennen kuin se osuu maahan. Hiutaleet leijuvat hitaasti noin 2 metrin päähän maasta. Eivät ne kuitenkaan putoa maahan, sulavat nuo raukat. Puut ovat lehdettömiä ja tiet jäässä, kuin suuren suuri luistin rata. Kaakaota. Ja kaakaopuu. Haluan lämpimään. Jonnekin pois, ystävien kanssa. Haluan auton, jotta voin ajaa itseni kauas. Kauas pois tästä pienestä saippuakuplasta, jossa tällä hetkellä tunnun asuvani. Elämässäni on tällä hetkellä 3 siihen vaikuttavaa asiaa: työt, kaverit ja perhe. Ne pitävät minut täällä, paikoillani. Mutta kun voin lähteä otan kaverini mukaan. Ja menen vain, sinne minne nokka osottaa. Turhia miettimättä. Haluan myös mukaan mekon, voisin olla prinsessa aina kun haluan. Ja kissan (Ja kissanminttuu et se on sitten hyperkissa (;) sekä paljon hyvää fiilistä. Sellaista kuin nyt.

 Paljon rauhaa ja unelmia. Joka päivä voisin toteuttaa jotain uutta. Päästä lähemmäs niitä elämän suurimipia asioita. Haluan oppia tuntemaan itseni. Ja uskomaan paljon enempään. Paljon suurempiin ajatuksiin. Siihen että kaikki on mahdollista jos yrittää tarpeeksi. Ei luovuteta vielä. Ei ihan vielä. Haluan olla hyväuskoinen. Ei siinä ole mitään pahaa, joskus olisi ihanaa pystyä vain uskomaan ihmisiä ilman että heitä pitää aina epäillä. Olen edelleen hyvin hämmentynyt kaikesta. Tuoksunko enään hyvältä? Mutta mutta nytten öitä!

Klo jotain rakkaudella Iita (:

Tuhansia suuntia ja tuhansia tarinoita

Tuttu ja turvallinen. Sanat soljuvat suusta. En huomaa kylmää, vain lämmön joka välillämme on. Maisema saa mielen kirkkaaksi. Saa ajatukset sanoiksi ja mutkikkaat ongelmat selviksi. Näitä hetkiä ei ole elämässä liikaa. Joskus pohdin sitä, että pitääkö elämässä muistaa enemmän niitä asioita jotka ovat elämässä aina olleet vai kokea kaikkea uutta ja tuntematonta. Tänään päädyin siihen tulokseen, että pitää oppia solmimaan nämä asiat yhteen. Voi kokea uusia asioita tuttujen ja tärkeiden ihmisten kanssa. Voi toteuttaa yhteisiä unelmia ja tukea toista hänen unelmien toteuttamisessa. Meillä on aikaa.

Sanon sen liian harvoin kuinka tärkeä olet. Kuinka upea ja olennainen osa olet elämääni. Kuinka onnekas olen kun saan olla kanssasi. Viettää unohtumattomia hetkiä ja jakaa ajatuksia. Katsoa merta tai kuunnella musiikkia. Elämässä ei ole turhan monta sinun kaltaista. Niin kultaista henkilöä. On vain yksi sinä. 

Ja minä, me. 

Paljon on vielä tuntematonta. Ja asioita joita täytyy oppia arvostamaan. Paljon elettävää. Eletään tässä hetkessä ja katsotaan tulevaisuuten vasta myöhemmin. Sitten kun siltä tuntuu. Kun aika on oikea. Ostetaan kultainen kahvimuki ja juodaan aamu kahvit siitä joka aamu tästä päivästä eteenpäin. Ja kun katson sitä mukia. Muistan miksi ostin sen. Koska aamukahvi on aamun kultainen hetki. 

Huomenna vasta kahteentoista kouluun. 

Rakkaudella Iita