Vielä kerran

Sanattomia viestejä. Hymy, käden liikkeet, kaulan kaari, kulmien liikkeet ja silmien kiilto. Ne saa ajatukset liikkeelle ja toiveet heräämään eloon. Tunnen taas lämpöä. Ei varmaan olisi syytä. Tai miksi ei. Voihan se olla.

Tuttu tilanne. Pienet hetket tässä puolen vuoden aikana joita en aio unohtaa vielä. Pidän ne muistissa. Ja vasta sitten kun kaikki merkit ovat kadonneet, unohdan. Mutta nyt voin vielä nauttia niistä ja elää hetkiä aina uudestaan ja uudestaan. 

Valot vilkkuvat kirkkaana, mutta kun kuljemme ulospäin kaupungista alkaa ympärillä näkyä pelkkää pimeää. Se saa ajatukset pysähtymään ja pään ajautumaan rauhallisuuten. Kädet rentoutuvat ja jalat lepäävät aloillaan. Edessä näkyy vain määränpää ja takana iloiset muistot. 

Kaukaa ei tarvite onnea etsiä kun se on ihan tässä lähellä. Laukussa. Suklaata, pilttejä, kirja, vissyä, karkkia, kalenteri. Voin vain olla. Ystäviä. Toivottavasti ihania asioita täynnä oleva viikonloppu. 

Rakkaudella Iita. 

Katu

Olen kuin unessa. Syön pelkkää sokeria ja juon kahvia. Olen sokeria. Makea kuin marenki ja kirpeä kuin yöpakkanen. Olen taas unessa. Kokoajan, aivan kokoajan. Uni tuntuu onnelta joka kietoo minut lämpimään peittoon. Rakastan näitä iltoja, kun kulkee Helsingissä vailla päämäärää. Tuntee kuinka Helsinki hengittää ja minä hengitän samaan tahtiin. Tiedän milloin liikennevalot vaihtuvat punaisesta vihreään. Tiedän minne pysähtyä odottamaan sitä, että haluaa taas jatkaa matkaa kohti tulevaisuutta ja uusia asioita.

Näen pimeässä tutut kasvot. Kasvot, varmaankin tulevaisuudesta. Olenko se minä. Ei, sen on pakko olla joku muu. Ei se voi olla minä. Mutta se on kuin onkin minä. On se. Se olen minä. Vanhempana. Mutta minusta ei saa selvää. Ei saa mitään vihjettä siitä mitä on tulossa. Tulevaisuus on vielä tulossa. 

Nyt elän tässä hetkessä. Päivä kerrallaan, askel askeleelta ja hengitän syvään illalla kun on taas yksi päivä lisää takana. Ja toivon että voisin jokaisen päivän jälkeen käydä nukkumaan hymyillen. Ja että aamulla heräisin yhtä iloisena. Kuten tähänkin asti. Saisin tanssia päivät pitkät ja juoruilla kavereiden kanssa. Kuunnella musiikkia ja valvoa pitkään. Ei rajoja eikä tukahtuneita ajatuksia. Ei sääntöjä tai vahtivaa silmää. Vain minä, ystävät, aikaa ja musiikki. 

Iita,

kesäihminen joka kuitenkin odottaa hirmuisesti joulua 

Talvi tulee, ja sen mukana pimeys

Missä vaiheessa asiat muuttu niin etten osaa enään olla yksin. En osaa nauttia hiljaisuudesta. Tylsistyn. Alan kaipaamaan kavereita. Niitä ihania ihmisiä. Mä oon ilonen sillon ku mulla on syytä siihen. Aina ihanien ihmisten kanssa. Ja kun on ollut ihanien ihmisten kanssa pysyy ilosena. Mä tajuun nyt pikku hiljaa et oon ihan täysin kesä ihminen. Kaipaan rullaamista. Ja lämpöä. Ja kesäkamuja. Yövieraita. Aamukahvia auringossa ja ihania hymyjä illan hämärässä. Eniten kaipaan sitä vapautunutta Iitaa. En pelänny hetkeen kesällä. Sillon hetken musta tuntu että mä voin tehä iha mitä vaan. En sanonu yhtään mitään. Olin hiljaa ja elin. Talvi saa mut takasin sisälle kuoreen. Vaatekasan alle piiloon. Kulmat kurtussa ja silmät kiinni. Pää täynnä sanomattomia asioita jotka pitäis päästää ihmisten kuultavaks. Asioita jotka ei satuta ketään. Asioita jotka on tärkeitä niille keille ne sanotaan.

Esim sulle haluisin sanoa että kiitti ku kuuntelit! Sulle et mä en käsitä miten oot noin hyvä! Ja sinä, sä et koskaan petä mua! Sulla on kivat housut, kiitos ku autoit, pitäis nähä joku päivä, ruoka oli hyvää, haluisin että voisit auttaa tässä, käykö? Tykkään susta...Mutta ei niitä asioita tajuu sanoo. Varsinkaan kun on tällanen sählä niiku minä. Mä en pysy edes yhtä päivää kahella jalalla. Ja silti rullaus luonnistuu! Mä en käsitä. En pysy mukana mun omissa ajatuksissa. Nytki pitäis olla lukemassa kokeisii. But nou. Täällä mä istun omalla sängyllä ja mietin kaikkee ihan muuta.

 Haluisin joskus tavata ihan oikeen keijun. Jolla olis siivet ja ihana pikkumekko ja hiukset söpösti takussa. On mulla muitakin toiveita ja haaveita. Haluun oman asunnon, ja täyttää kaheksantoista. Ja yllätyssynttärit! Mutta järjestän aina itte omat synttärit. Tyhmä minä! Voisin järkätä jonkun toisen synttärit. Haluisin kans päästä tanssimaan. Ja nähä ihmisiä. Päästä ajelemaan. Päästä lomalle. Päästä jonkun viereen nukkumaan. 

Lähes kokonaan oon onnellinen, mutta joku asia nakertaa. Oon tyytyväinen mun elämään ja siihen että mulla on haaveita ja unelmia. Mulla on maailman upeimmat ihmiset ympärillä. Koulussa saan rakkautta, toivottavasti oon kans tajunnu antaa sitä. Mä oon ilonen kun mulla on nää ihmiset ympärillä. Vielä ku sais sen oman kämpän... 

Rakkautta valmiina jakamaan Iita! Eli siis jos tarviit halin tai pusun niin täällä oon! 

En vaan osaa

Mä kaaduin. Koska pompin ja tuuli kovaa. Sattuu koko ajan, ja jouduin juoksemaan sporaa... Läikytän kahvit ja kaakaot ja muut asiat. Sanon väärin, tai en sano mitään. Unelmoin, ja tajuan että ei. Kaadun uudestaan. Jalka on turvonnut ja siihen särkee. Istun kylmäkääre jalassa koko illan ja jäädyn ihan totaallisesti. Ei kiva. Ja sitten en osaa kommunikoida. Haluaisin puhua ja tehä sitä mitä muutki. Ilta ei menny iha niinku olin suunnitellu. Oisin toivonu enemmän ja jotain muuta. Jotain lämmintä ja hauskaa. Mutta ei. Nyt meen kotiin. Katon nilkkaa ja toivottavasti en kauhistu. En haluu kaatuu enää. Se sattuu. Mutta hyvää musaa oli! (:

Mutta olen vielä toiveikas. 

Pusuja kenguruille

Kaksi korvaa, kaksi silmää, nenä, suu. Hymy. Silmät loistaa kirkkaana. Ilosuus näkyy. Mä oon ollu nyt tositosi ilonen. Kaikki vaan jotenki on menny niin täydellisesti. On tullu kommelluksia mutta ne ei oo ollu elämää suurempia juttuja vaan ihanan pieniä ja sellasia jotka kertoo et tätä se elämä on. Pitää mut maan tasalla enkä ihan koko aikaa leiju tuolla onnen seitsemännessä taivaassa. Koht alkaa koe viikko ja mulla on taas paljon vapaata. Mut näyttää mulle vaa keskarii ja lausuu ne pari kaunista sanaa ku kerron että 2 koetta koe viikolla. Mutta oisha neki voinu niin valita :D ehkä nä vaan käyn joka päivä kahvilla ja shoppailen taas vähä lisää (; kävin muute ostaa farkut. Ja lankaa. Ja korviskoukkuja. Askartelu kausi taas alkaa.

Ehkä mä nyt syvennyn niihin askarteluihin ja sanon teille puspus

Saakuli ku oon iloinen murmeli!

Ikuisuusprojekti ei tunnu enään niin ikuiselta. Mä tein sen. Ekan ison askeleen. Nyt oon lähempänä lopullista päämäärää. Kaikki on kyl viel mahollista. Saatan tehä virheen ja Puff! kaikki tehty meni hukkaa. Mut mulla on aika onnellinen fiilis tästä kaikesta. En ookkaa nii vaahtokarkki ku luulin. Oon pippurinen punapää, jolla on oikeesti punajuurenväriset hiukset. Mutta neki on kivat, superkivat. Tosi kivat. Ja sit nii, muhun on iskeny joku shoppailuinnokkuus, pelottavaa ku rahaa vaa menee. Ja kahvilla käynti, noups. Rahat loppuu keske, sori wanhojenristeilyy ei oo eikä tuu, no money no fun. Mut jotain kivaa tapahtuu koko aja, kuten kivat viestit, ja kivat korut, kivat tapahtumat, kiva musa, kivat ihmiset ja kiva elämä. Ja se et oikeesti pystyy yllättää ittensä jotenki joka päivä. Nyt laitan unihiekan silmiin ja alan kohta nukkua ja uneksia laatikoista täynnä hiekkaa. Onnentäyteisenä

Rakkaudella iitushka

Unta

Voinko sanoa että ei kiitos. Voinko sanoa en tahdo. Voinko. Voinko. En. Ja en oikeestaan tahdokkaan. Miksi haluisin. Kieltäytyä. Ei oo syytä. Ei mun pitäis tällasessa tilanteessa halutakkaan sanoa ei. Ku ei oo mitään syytä. Samat rakkaat ihmiset ja samat tapahtumat. Mut jotain on muuttunu. Mä haluisin sanoa ei ja juosta karkuun. Mennä turvaan. Ja pimeeseen. En jaksa valoja, tai peilejä. Ne kaikki näyttää millanen mä oon. Mut kohta on taas viikpnloppu ja pääsen huilimaan. Oon ihan poikki. Fyysisesti. Ja kyllä pääki huutaa halleluujaa.

Rakkaudella ja onnellisena Iita