Nyt kaikki järjestykseen!

Löysin tänään jotakin joka tuo ja luo paljon onnea mun elämään. Asioiden järjesteleminen. Istuin 40 minuuttia nojatuolissa kuuntelemassa musiikkia ja kerimässä yhtä lankasykeröä. Sillä hetkellä se tuntuu just siltä mitä mun pitääkin tehä, ja tiesin et se vaikuttaa lopputulokseen. Niin siis mihin loppu tulokseen? Siivosin tänää mun huoneen iha kokonaan. Mun huone on nyt aivan ihana! Laitoin vähän lisää valoa tänne, ja tein Vansin kenkä bokseista lehtitelineet. Vaihoin vähän stereoitten paikkaa ja järjestin mekot ja lipastot - laitoin laukut nätisti naulakkoon roikkumaa, ja pari ihaninta vaatetta näkyville henkarissa roikkumaan. Kauneutta kaikkialla.

Mä oon rakastunu, mut vaan vähän myöhässä. Kaikki muut on rakastunu jo aikoja sitten, Arctic Monkeys. Jos sanon että seksikäs ääni, nii se ei oo riittävä ilmaus siihen mitä kuulen ku AM soi kuulokkeissa. Mä oon jossain toisessa ulottuvuudessa. Kaukana siellä missä kaikki on kauniita ja onnellisia. Ja kaikilla on joku jota rakastaa. Mä ainakin rakastan.

Viimeset viikot lapsena, siis numeroissa, vikat viikot. Mä en kasva koskaan. Sanoinki jo et asioiden järjestäminen rauhottaa mua, ja siks tuunki nauttimaan siitä ku saan järkätä synttärit. Heti ku ihmiset astuu ovesta sisään ne saa valita yhen ystävä korun, korut teen itte. Teemana on muistot ja nuoruus - melkein lapsuus. Tulee mango-mansikka kakku, jossa on vaahtokarkkimassa päällä ja 18 kynttilää. Musiikkia ja lonkkausta. Ennen iltaa ku muut kavrut tulee nii tyttöjen ilta! Sauna. Koristelusta tulee jotain Iitamaista, paperikukkasia, valokuvia ja sellasia viirilippujuttuja, karkin värisiä. Mun synttäreissä ei juhlita aikuistumista vaan ikuista lapsena oloa. Kait voin jo alkaa niitä suunnitella vaikka niihin on vielä aikaa!

Rakkauspakkaus Iita rakkaudella, pus!

vannon, että uudestaan, uudestaan hyvä tulee

Piinaa, piinaavaa, välipäivät tukehduttaa niiden nihkeydellä. Laitan naaman turhan takia kauniiksi, varmaan se on turhaa myös jouluaattona. Tai sitten ei, haluan olla kaunis, onhan silloin jouluaatto. Tänä vuonna vain en jaksa juhlia yltäkylläisyyttä, en tarvitse paljoa lahjoja, paljoa ruokaa, tai monia ihmisiä. Haluan kyllä paljon kynttilöitä palamaan, nimittäin rakastan tulta. Tuli on aina ollut kaunista, se elää omaa elämäänsä. Lämmittää ja rauhottaa, ei piinaa.

Sammutan valot huoneestani ja annan kynttilänvalon valaista kasvoni. Huoneessani on yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi kuivattua kukkaa. Kaikki muistuttaa minua jostakin. Kukkia annetaan kun tapahtuu jotain iloista, tai kun kiitetään toista. Kukat ovat kauniita. Ja yksi rautalanka kasvi.. Puu. Kukka joka joi itsensä humalaan, ja nuokkuu pää alaspäin.

Kuuntelen omaa ääntäni, kuulen sen kuin stereoista. Vaikka minä kyllä puhun, näen huulteni liikkuva kun tuijotan itseäni silmiin peilin kautta. Kohta pyörryn, lopeta tuo tuijottaminen. En ymmärrä tätä kaaosta, joka on pyörinyt tässä nyt jonkin aikaa. Ei viimeksi jännittänyt, nyt jännittää. Jännitys tuntuu kivalta, nyt löytyi tunnetta. Iloitsen ja en sure. Saan pukea päälle kaikkea kaunista ja näyttää upealta niin, että toiset kuolaavat. Rakastan vaatteita ja rakastan muotia, mutta minulle kaikki mikä on vanhaa on uutta. En poista vanhoja kuvia vaan lisään uusia.

Kaadutko kanssani. Jos kaadun, kaadutko sinä? Vastaa kyllä. Sno eetä kaadut. En halua olla yksin. Hädän hetkellä tarvitsen sinua, enemmän kuin muita. Unohduttaisiin kaksistaan yksinäisyyteen. Ei olisi muita, ei olisi meitä. Olisi vain minä. Olisi vain sinä. Ei edes meitä. Mutta me kaksi, yksinäämme, olisimme yhdessä. Mutta kuitenkin yksin. Toivon vain eetä kaadut jos minä kaadun, ja nouset uudestaan ja uudestaan. Koska minä tulen kaatumaan, ja sinä tulet sen huomaamaan. Mutta tiedän että jaksat, olet vahvempi kuin moni muu.


Rakkaudella Iita

Suukkoja sinulle

Mun kelllo hajos lopullisesti. Miks justiinsa nyt? Ku en enään osaa elää ilman sitä. Ehkä nyt on se hetki vuodesta ku pitäis oppia elämään ilman, että miettii koko ajan mitä kello on. Mulla onkin oikeestaan ajantuntu jo kadonnut. Koulu alkaa miten sattuu, ja loppuu millon huvittaa. On teatteria ja matikkaa ja enkkua ja vanhat. Ei muuta. Ja teatteriki loppuu ens viikon jälkeen. Onhan nyt enään 15 päivää jouluun. En käsitä, kohta se jo on. Joulu. Tänää avasin joulukalentereista luukun 9. Partiolaisten adventtikalenterista tuli piparkakkutalo. Ja niin tuli suklaakalenteristaki. Piparkakkutalo.

Viime perjantai. Itsenäisyyspäivä. Meillä oli partion takia kirkko. Mä sitten luin psalmin. On hämmentävää näin tällasena "en ole varma mihin uskon, mutta en kyllä Jumalaan" - ihmisenä lukea jotain erittäin Jumalaa ylistävää. Onneks en nauranu ku luin sitä. Mulle tuli kiitoksia, hyvä lukurytmi, kuulosti siltä että oikeasti ajattelit sitä mitä luit. Joo nii varmaa ajattelinki, mutta en muista tekstistä enään yhtään mitään. Kirkon jälkeen meillä oli lippujuhla, missä meijän pienet sudarit ja ihanat seikkailijat sai antaa ikäkausi lupaukset. Ja meki saatiin (: me samoajat. Hihii, siellä me oltiin salin edessä ja lausuttiin lupaus kolme sormea otsalla. Sitten sain kans toisen yllätyksen. Mulle myönnettiin louhisuden solki. Ei se mikään harvinainen solki ole, mutta se merkitsi mulle paljon. Se kertoo etten oo tehny ihan turhaa työtä, ja nyt mun tekee mieli yrittää vielä paremmin. Lisää innostusta.

Rakastan sitä kun ihmiset ihailee mun huoneessa olevia kuvia. Oon leikannu joka ikisen kuvan itte mun pienillä sormilla, oon sommitellu ne niin että jokainen kuuluu siihen missä on. Ilman yhtä kuvaa ei olis kokonaisuutta. Nyt sain mun huoneeseen matonki. Ku isi ja äiti osti yli-ihanan maton meille olkkariin. Se on iso, mutta ei missään nimessä liian. Se on just ku luotu meijän olkkariin. Joku voi ihmetellä miks joku puhuu niin intohimosesti jostain materiasta, mutta mun mielestä se ei oo ihan se ja sama missä sä asut. Asunnosta pitää tehä ittensä näkönen, sellanen että siellä viihtyy ja nauttii olostaan. meijän perheelle se sisustuksen täydentävä palanen oli tänä viikonloppuna matot. Mun huone heräs eloon kun sain ton parin neliön raitamaton tänne mun huoneeseen, ja olkkariin tuli paljon enemmän syvyyttä uudesta 11 neliön persialais matosta.

Rakkaudella Iita

Kaakaopuu.

Kylmät katseet. Kylmät jalat ja kädet. Jalat vievät minua eteenpäin. Suoraan tyhjään. Pidän kävelemisestä. Ja siitä, että voi vain kulkea. Ei tarvitse puhua tai olla sosiaalinen. Maailmassa on paljon sellaista mihin tarvitsisi selityksen jotta sen ymmärtäisi. Mutta en uskonut, enkä usko vieläkään. Olen liian nuori uskomaan. En tiedä mihin uskoa. Uskon varmaan sitten joskus johonkin.

Lumi sulaa ennen kuin se osuu maahan. Hiutaleet leijuvat hitaasti noin 2 metrin päähän maasta. Eivät ne kuitenkaan putoa maahan, sulavat nuo raukat. Puut ovat lehdettömiä ja tiet jäässä, kuin suuren suuri luistin rata. Kaakaota. Ja kaakaopuu. Haluan lämpimään. Jonnekin pois, ystävien kanssa. Haluan auton, jotta voin ajaa itseni kauas. Kauas pois tästä pienestä saippuakuplasta, jossa tällä hetkellä tunnun asuvani. Elämässäni on tällä hetkellä 3 siihen vaikuttavaa asiaa: työt, kaverit ja perhe. Ne pitävät minut täällä, paikoillani. Mutta kun voin lähteä otan kaverini mukaan. Ja menen vain, sinne minne nokka osottaa. Turhia miettimättä. Haluan myös mukaan mekon, voisin olla prinsessa aina kun haluan. Ja kissan (Ja kissanminttuu et se on sitten hyperkissa (;) sekä paljon hyvää fiilistä. Sellaista kuin nyt.

 Paljon rauhaa ja unelmia. Joka päivä voisin toteuttaa jotain uutta. Päästä lähemmäs niitä elämän suurimipia asioita. Haluan oppia tuntemaan itseni. Ja uskomaan paljon enempään. Paljon suurempiin ajatuksiin. Siihen että kaikki on mahdollista jos yrittää tarpeeksi. Ei luovuteta vielä. Ei ihan vielä. Haluan olla hyväuskoinen. Ei siinä ole mitään pahaa, joskus olisi ihanaa pystyä vain uskomaan ihmisiä ilman että heitä pitää aina epäillä. Olen edelleen hyvin hämmentynyt kaikesta. Tuoksunko enään hyvältä? Mutta mutta nytten öitä!

Klo jotain rakkaudella Iita (:

Tuhansia suuntia ja tuhansia tarinoita

Tuttu ja turvallinen. Sanat soljuvat suusta. En huomaa kylmää, vain lämmön joka välillämme on. Maisema saa mielen kirkkaaksi. Saa ajatukset sanoiksi ja mutkikkaat ongelmat selviksi. Näitä hetkiä ei ole elämässä liikaa. Joskus pohdin sitä, että pitääkö elämässä muistaa enemmän niitä asioita jotka ovat elämässä aina olleet vai kokea kaikkea uutta ja tuntematonta. Tänään päädyin siihen tulokseen, että pitää oppia solmimaan nämä asiat yhteen. Voi kokea uusia asioita tuttujen ja tärkeiden ihmisten kanssa. Voi toteuttaa yhteisiä unelmia ja tukea toista hänen unelmien toteuttamisessa. Meillä on aikaa.

Sanon sen liian harvoin kuinka tärkeä olet. Kuinka upea ja olennainen osa olet elämääni. Kuinka onnekas olen kun saan olla kanssasi. Viettää unohtumattomia hetkiä ja jakaa ajatuksia. Katsoa merta tai kuunnella musiikkia. Elämässä ei ole turhan monta sinun kaltaista. Niin kultaista henkilöä. On vain yksi sinä. 

Ja minä, me. 

Paljon on vielä tuntematonta. Ja asioita joita täytyy oppia arvostamaan. Paljon elettävää. Eletään tässä hetkessä ja katsotaan tulevaisuuten vasta myöhemmin. Sitten kun siltä tuntuu. Kun aika on oikea. Ostetaan kultainen kahvimuki ja juodaan aamu kahvit siitä joka aamu tästä päivästä eteenpäin. Ja kun katson sitä mukia. Muistan miksi ostin sen. Koska aamukahvi on aamun kultainen hetki. 

Huomenna vasta kahteentoista kouluun. 

Rakkaudella Iita

1001 syytä

Onnellinen olen. Just nyt.

Mulla on tällä hetkellä 1001 syytä olla onnellinen. Tänää on olly hyvä päivä. Ja eilenki oli. Ja toissa päivänä. Ja sitäki ennen. Mä oon onnellinen. Oon tässä kuussa ylittäny itteni parissaki asiassa. Mm siinä että oon osannu olla organisoiva ja täsmällinen meijän wanhojen risteilyn kanssa. Sit kans se että sain yhen ikuisuus projektin vihdoinki käyntii. Sain puhiksen 2 kurssista kympin, se Mariskan lyriikoist koostunu lopputyö juttu oli vissiin onnistunu. Siltä se kyllä musta tuntuki ku olin saanu sen vedettyä. 8 matikasta ja 8 äikästä, ei oo viel lukios mikää jakso menny näi hyvin. Oon siis tyytyväinen siihen. Sitten nää vielä pienemmät asiat. Se tykkäs mun profiilikuvast. Nään viikonloppuna ihania ystäviä. Teatteri prokkis edistyy. Sain uusia vaatteita. Huone on siisti. Ruoka on hyvää. Pääsin viel sanomaan lonkulle heipat. Mun serkku on ihan ykkönen ja se ei oo vielä edes 3 vuotta, kuulisitte ku se nauraa! 

Rakkaudella minä, siis Iita

Päivä prinsessana.

Sanotaan vaikka, että mä olen kuin mun duunipaikka. Mun sisällä asustaa lauma pieniä vaalenpunasiin röyhelö hameisiin pukeutuneita lapsia. Sitten on se järki, joka kertoo mitä tehdä. Joskus totellaan, useimmiten taas ei. Ulkosesti saatan ehkä näyttää vähän liian kovalta, tai no en oikeestaa. Oon kyllä kaikin puolin pieni prinsess.

Miksi mä aloin tätä aatella? No sen takia ku oon nyt ettimässä täydellistä vanhojen mekkoa. Ja mulla oli heti alusta lähtien lähtökohtana että se olis vaaleenpunane ja et siinä olis tylliä, ainakin jossain muodossa. Nyt sit on täydellinen mekko löytyny. Mutta se on tosi arvokas. Mekko on tunnetun juhlamekkojen suunnittelijan käsialaa, mutta mua pelottaa että ihmiset näkee sen vaan naamiais asuna. Vaikka se on hienostunu ja kaunis ja elegantti. No mutta. Ehkä mä sen kuitenkin ostan, yolo! 

Rakkaudella päätöksiä kyvytön tekemään oleva Iita <3

Kunpa se laiva vaan uppois!

Vielä yli puol vuotta. Ja kaikki pitäis kohta olla hoidossa. Näinkö ihmiset on pistetty elämää? Mä en osaa suunnitella oikeestaan mitään etukäteen. Se kostautuu usein, tai ainaki joskus. Mä olen epäjärjestelmällinen ihminen, en pysty pitämään reppuani, vaatekaappiani tai päätäni järjestyksessä parii päivää pidempää. Mä pidän siitä että voi rauhassa vaan olla ja istua, jutella niitä näitö kahvit kädessä. Rakastan sitä että voi rullata yön yli miettimättä sitä että huomen aamulla mun pitäis olla jossain paikassa X. Eletäänhän me täällä vaan kerran. Kiire pois.

Mut toisaalta nyt kun vanhenee, aika menee 100 kertaa nopeempaa ku vaikka vielä puolvuotta sitte. Ens viikolla mulla on enään puolvuotta aikaa siihen että oon 18 ja niin siis kait aikuinen. No juu ei. Ei musta vielä sillon tuu aikusta. Ehkä. Tai ei tunnu siltä. Saanpahan sitte ostaa alkoholia. Ja juoda sitä. Ja ajaa autoa. Mutta ei tietystikkää juotuani alkoholia. 

Juu. : D ei täs muuta. Wanhojen risteilyä panikoin :D 

Rakkaudella Iitushka! (: 

Vain hetki unelmaa, kiitos.

Kesä alkaa olla lopuillaan. Monet muistuttaa jo koulun alkamisesta. Mutta mä en vielä haluis siirtyä koulun penkille. Kun nyt musta tuntuu että mä haluun jotakin. Ja en ehi etsiä sitä koulun aikana, en millään. Mutta tiiän että tällä kertaa se on mun saavutettavissa. Sitä ennen haluun kuitenki päästä seitsemänteen taivaaseen. Keinolla millä hyvänsä. Haluun sen hyvän ihanan tunteen minkä saa kesäsateesta, yön yli valvomisesta ja kavereitten kanssa juttelemisesta. Vielä on viimenen viikko ennen koulujen alkua aikaa leikkiä ihanien kavereitten kanssa metsässä niin aikuista merirosvo vaatteet päällä ja paljain varpain.

Itku tässä tulee kun vaan ajattelenki sitä että tää on viimenen kesä ala ikäisenä. Ens kesästä tulee täysin erilainen. Mulla on kauheesti suunniteltu juttuja ja pitää tavata tuttuja ja kaikkee. Ja syyskuussa räjähtää. Miettikää vaan että miks (: 

xoxo iitu

Kun yksi vain merkitsee

Yksi kahvi kiitos. Vaan yksi tunti enään aikaa. Yhden bändin vuoksi. Yksi unelma. Yksi elämä. Yksi yö. Yksi päivä töitä. Yksi ihminen joka saa tuntemaan. Yksi.

Avatkaa ne tiet mun puolesta mun sydämeen. Niin että nään kunnolla mitä siellä on sisällä. Jotta tiiän mikä siellä tällä hetkellä on tärkeintä. Ei vaan sen takia että löytäisin kaiken kadotetun vaan jotta tajuisin mikä ja ketkä mulle tällä hetkellä merkitsee eniten. Kannattaako nauttia niistä hetkistä joita ei pääse kokemaan taas vuoteen vai nähdään jtn joka menettää tärkeytensä tavallisuutensa js pysyvyytensä tähden. Ei mitään osaa arvostaa ennen ku sitä ei sitten ookkaan. 

Kuten hyvät ihanat kaverit ja ystävät. Tai perhe. En pysty ajattelemaan tarpeeksi selvästi. Mutta sen tiiän ettei mun tee mieli huolestuttaa ketään. Kaikki selkeytyy ajallaan ja omalla painollaan. Uskokaa vaan. Mäki uskon. 

Mutta ikävä tulee olemaan hirmuinen. Niin niitä tavallisia ja myös niitä hetken päästä olemattomia asioita. Ikävää mä tällä hetkellä tunnen. Ku kaikki muut on.....

                               ....ruississa.

Mä olen vapaa, mutta kuolen joskus

Mä varon. Varon paljon asioita. Ja se rajottaa kauheesti. En esimerkiks pysty opettelemaan mitään temppuja skeitillä. Ja se suututtaa. Aina lopetan ennen ku alotan. En oo kaatunu ku kerran lonkulla. Koska varon paljon. Meen lujaa. Mutta varovasti. Potkin lujaa. Mutta varon paljon.  Mä en haluis varoo nii paljoa. Se estää paljon tekemästä kaikkee hauskaa ja mukaisaa. Mut nyt mä oon vähän ajatellu ryhdistäytyä. En pysty nauttimaan täysillä elämästä kun aina mietin että, mitä jos... entä sitten kun... en mä haluu enää sillein ajatella noin.

 Haluun oppia nauttimaan elämästä.

Mulla on kesä projekti. Broidilla on synttärit 26.7 ja lahjaks muokkaan sen dekkii semisti niin et siit tulee enemmänki cruiseri. Se on tosi vanha ja aika kulunu lauta nii katotaa mitä saan siitä tehtyy (: Vasta lahjaks se sit maalaa mun lonkkuun uuden kuvan (: Inspiksenä siinä toimii Muchan maalaukset. Siihen tulee sen tyylinen merenneito ja värisävyt tulee oleen hyvin rauhallisia ja pastellisia. Tuun varmasti rakastamaan sitä.

Ja nyt voin vielä hehkuttaa vähän sitä kuinka ihanan kevyt ja onnellinen olo mulla on (: Kesätyö on parasta. Ihmiset on ihania ja kesä on rakkaus. On vaan ikävä lonksua mutta huomenna nään senkin ja en oo kyllä ihan varma että pääsenkö rullaamaan jos veliseni on alkanu jo tekemään tota lautaa. Mutta saan sitten kulkea veljen laudalla (:

Ihanaa juhannusta kaikille, ja muuten mitä teette jussina????



Iita

Tän päivän kysymys sai mut ajattalemaan että kuka Iita on. Millainen hän on? Tässä on jotain mitä oon elämäni aikana kaduilta kuullut että kuka on iita: hazardi, spontaani, positiivinen, iloinen, ärsyttävä, nätti, söpö, suloinen, hullu, lapsellinen.. Siinä nyt muutamia.

Mut tosiasia on että en itte tiiä millainen on Iita. Onhan mulla näkemys mutt jos se pitää paikkansa niin iita on tällainen ylipirtskka ylitatuoitu parikymppinen muija joka juhlii kokoajan jaja käy välillä vetämässä naperobalettia pinkit housut jalassa. Skeittaa. Tanssii. Lukee. Kokkaa. Urheilee. On onnellisesti parisuhteessa. Mutta ei naimisissa, koskaan. Omistaa kissan, asunnon ja työpaikan. Rakastaa värejä ja lävistyksiä. Lapsia ja kukkia. Tanssia ja suklaata. Osaa ollien!

Eli siis sekalaista on. Mutta ehkä se ei haittaa, uskon näin että tää lähes aikuisena olo on sitä ittensä etsimistä. Kohta oon seittemäntoista. Sitten kakskymmentä. Kohta huomaan olevani seittemänkymmentä ja toinen jalka haudassa, edelleen ylpeenä tatuoinneista.

Ei mulla oikeen muuta. Kirjoitelkaa mulle että tietäisin Etten ole ainut tässä tilanteessa oleva nuori nainen! Muah, rakkaudella Iitushka.




Päivä 8 – Se hetki

Se hetki kun tajusin että kuka Iita on.



Totuus on ettei sitä hetkeä ole tullut vielä. Odotan edelleen sitä hetkeä. Kait se sitten joskus tulee, sitten kun olen odottanut tarpeeksi kauan. Sitten viidenkymmenen tatuoinnin ja 10 epäonnistuneen suhteen jälkeen. Sitten kun olen töissä. Tai jopa vasta silloin, aivan viimeisellä hetkellä. Tai ehkei välttämättä edes silloin. Mutta se ei haittaisi, sillä sen ainakin tiedän että pyrin elämään täysillä!


Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka koulupäiväni
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen harrastukseni
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 - Viimeinen hetki

Tattooos

Tattoos are the real art

Tatuoinnit on ihania, tatuoinnit on taidetta. En jaksa höpöttää enempää vaan kuvaplash parista, muutamasta, kymmenestä, kymmenistä kenties ihanista, mun mielestä ihanista tatuoinneista ja viimesenä sellanen minkä itte haluaisin:

 

Mulla on unelmia.. Sen kaikki luultavasti jo tieskin. Ja yksi niistä on se että saisin tatuoinnin. Ei vaan tatuointeja. Monta ihanaa tatuointia. Värikkäitä, mustavalkosia, suuria, pieniä. Merkityksellisiä, merkityksettömiä. Ja voin kuvitella itteni sitten joskus mummona kävelemässä rannala jonkun eläkeläisryhmän kanssa ja olisin ylpee mun tatuoinneista. Ja sillon tatuoinnit varmaankin on jo niin yleisiä etten olisi mikään ilmestys.

Kertokaa mulle mitä mieltä itte ootte tatuoinneista ja siis mun oma unelma tatuointi on siivet selkään, olenhan mä pieni enkeli (;

Hiukset on ollut pellavaa, on ne ollut kultaa ja hunajaa. Mutta nyt löysin värini: on se tulen punainen.

 Äitini on kampaaja. 
Mulla on ollu paljon kaikkee jännää päässä.
On ollu hassuja juttuja ja super ihania. 

Mut nyt mä oon löytäny värin joka tulee varmaan olemaan mun päässsä pitkään. Punanen.

Mulla on ollu rastat.

Rastat on kuin pastaa, on ne sellaset pötköt, ja ihanat on! 

Pinkit/tositosipunaset!

Pinkit!

Pinkit! Jeejee, yks favourite, ja noi mull on ollu parikin kertaa. Ihana väri. 

On mulla vaaleetkin ollu (:

Ja piikkejä

Ekan kerran mun hiukset värjättiin punaseks suurinpiirtei ekalla, sellasella ei kestovärillä. Synttäri lahja äiskältä. Sitten on ollut päässä vähänväliä, enemmän tai vähemmän punasta. Oma väri on oikeasti sellanen maantien harmaa, ja kesäisin sellanen kultanen niinku tossa yhessä pitkulaisessa kuvassa. Mulla on siis ollu viiininpunasta, tueln punasta, oranssihtavan punasta, pinkkiä ja tummaa punasta, vähä kans sellast liilahtavaa. 

Hiuksethan on ihmisen kruunu. Ainakin mä ajattelen niin, ja mä tykkään tehä sellasia ajatusleikkejä että mitä mun hiuksille tapahtuu viidessä vuodessa. Tällä hetkellä se menee suunnilleen näin: kasvatan hiuksia nyt vanhojen tansseihin asti, eli noin vuoden, sitten vedän sivusiilin ja kasvatan edelleen, koko ajan punaset (: heehee

rakkaudella Iitu! <3

dreams and stuff

 

 

 

 

 

 

 Ei tarviii arvata kahesti minne mä haluun, ja meen.

 rakkaudella Iitu <3