taidetaan olla aika tulisia

haluun humaltua susta. Kuunnella sua. Voisin vaan unohtua tähän, ohittaa hetket ja huomta edelleen olevani tässä. Kyynel vierähtää poskelle kun mietin. En sais miettiä. Joskus on okei olla pieni. Mutta kun haluis vähän kasvaa ihmisenä ja tarttuu hetkeen kiinni, ymmärrän että pitäis tehä jotain muutaki ku ajatella. Toimintaa ei synny ajatuksen tasolla.

Sydän hakka ja kädet ei pysy aloillaan. Perhosvaikutus. Mä sukellan satumaailmaan missä on onnellisia loppuja ja sateenkaaren päässä kultaa täynnä oleva pata. Jos löytäisin aarteen se olisit sä. Kun huomenna herään aamulla juon kahvia niinku ennen, syön aamupalaa niinku ennen. Mutta se miten katon itteeni peilistä se saattaa olla muuttunu. Mä taidan olla lähellä kokonaista. Tai lähempänä sitä kuka mä oon. Vähemmän eksyksissä, sopivasti eksyksissä. Vielä en osaa ennustaa suuntaa mutta tiedän et siel on jotain joka vetää mua voimakkaasti puoleensa. Haluun sukeltaa tähän tuntemattomaan, nauttii joka hetksetä, olla vilpittömästi onnellinen jokaisesta jaetusta katseesta ja ajatuksen vaihdosta.

Tää on outoa, myönnän. En osaa kuvailla, eikä mun tartte. Kai se riittää et oon vaan onnellinen.


Ylitsepursuavan rakastavasti Iitsa