Tunteen tulisen taskukokoisen viileän khuulin ja samaan aikaan niin onnettoman kokee ehkä joskus. Mutta ei nyt oo aikaa sellaseen höpöön höpöön. Syötävän kaunista ja herkullisen herkkää hetkeä hakemassa tässä sateisessa tuska säässä. Miten mä tähän eksyin näitä asioita katsomaan silmästä silmään perusasennossa jalat veessä. Just niinku sä arvasit, mä kompastuin. Mutta sitä en sulle kerro. Mä nousin ylös ja pyyhin pölyt polvista ja paikkasin reijän joka kaatumisesta syntyi polveen. Loin tämän kuvan itse katsomalla liian kauan aurinkoon. Kadotin valon, mua alettiin kutsua Illaksi. Postitettuja eväitä maailmalta, puolet niistä on auennut ja vanhennut ja rauennut. Turha tuliainen jota en pysty säilyttämään. Sitäkö tää kaikki oikeasti on. Turhan takkuista matkaa kohti päämäärää joka ehkä joskus saattoi olla unelmaa, mutta joka matkan rankaksi muuttuessa muuttui enemmänkin pakkomielteeksi ja itsensä kiduttamiseksi. Musta tuli masokisti joka näki enää vain maaliviivan.
En uskonut että näin voisi mennä. Perhosia masussa. Ja oon oppinu juomaan teetä. Jee.
to dot ei oo mua varten, T: Iita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti